Tapiola Private - varallisuutesi palveluksessa

Tapiola Private on tarkoitettu asiakkaille, joiden sijoitusvarallisuus on yli 100 000 euroa. Se sopii, jos haluat sijoittamisen olevan mahdollisimman selkeää, huoletonta ja järkevää. Puhumme asioista ymmärrettävästi ja autamme pienentämään riskiä sekä kuluja. 

Tutustu tarkemmin palvelun hyötyihin ja palvelulupauksiin.

Palvelemme kaikkia asiakkaita samoin periaattein. Teemme kanssasi yksilöllisen suunnitelman sopivimmasta tavasta käyttää palvelujamme. Tarjolla on kolme palvelumallia sen mukaan, kuinka aktiivisesti itse haluat osallistua varallisuutesi hoitoon.

Kolme tapaa palvella

  • Perustaso. Asiakkaalle, joka haluaa sijoittaa yksittäisiin Tapiolan tuotteisiin ja tekee sijoituspäätökset itsenäisesti. Ei kuukausimaksua.
  • Sijoituskonsultaatio. Asiakkaalle, joka haluaa asiantuntijan neuvomaan häntä varojen sijoittamisessa ja antamaan näkemyksensä markkinoiden suunnasta. Palvelun hinta on 75 euroa kuukaudessa.
  • Valtakirjavarainhoito. Asiakkaalle, joka haluaa asioiden sujuvan vaivatta ja valtuuttaa siksi Tapiola Varainhoidon hoitamaan varallisuuttaan yhdessä sovittujen osviittojen mukaan. Palvelun hinta on 100 euroa kuukaudessa – mutta vain, jos tavoitteet toteutuvat.

Ota yhteyttä

Ensimmäinen askel Tapiola Private -palvelun käyttäjäksi on tapaaminen sijoituspäällikkömme kanssa. Kartoitamme tarpeesi, toiveesi ja tulevaisuuden suunnitelmasi. Toisessa tapaamisessa kerromme, kuinka aiomme ne toteuttaa. Ota yhteyttä.



Jaa