Toiminnan keskeytyminen

Yritystä kohdannut omaisuusvahinko voi aiheuttaa liiketoiminnan keskeytymisen. Kun yrityksen toiminta keskeytyy, yritykseen tuleva kassavirta pysähtyy. Yrityksen on silti joka hetki suoriuduttava velvoitteistaan, kuten henkilöstön palkkojen maksamisesta, vuokranmaksusta ym. kiinteistä kuluista.

Keskeytysriskien hallinnan kannalta on tärkeää, että yrityksen johto tunnistaa ne vaaratekijät, jotka toteutuessaan voivat aiheuttaa pitkäaikaisimmat ja vakavimmat häiriöt yrityksen liiketoimintaan. Tulipalo yrityksen tuotantotiloissa voi aiheuttaa uhkan koko yrityksen olemassaololle, mutta lisäksi yrityksen johdon on hyvä arvioida myös muita vaaratekijöitä. Esimerkiksi yrityksen avainhenkilön työkyvyttömyys tai tulipalo yrityksen merkittävän tavarantoimittajan luona saattavat toteutuessaan aiheuttaa merkittäviä taloudellisia menetyksiä.

Yrityksen on hyvä varautua toiminnan jatkuvuutta uhkaaviin kriisitilanteisiin erilaisten etukäteen laadittujen jatkuvuussuunnitelmien avulla. Ne auttavat yritystä merkittävästi pienentämään keskeytysvahingon aiheuttamia menetyksiä.

Asiantuntijamme auttavat vakuutusratkaisujen suunnittelussa

Asiantuntijamme auttavat asiakaskohtaisten vakuutusratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä neuvovat asiakkaita oikeiden vahingontorjuntakeinojen löytämisessä.

Keskeytysriskien tunnistaminen ja kartoittaminen on tärkeä osa yrityksen kokonaisvaltaista riskienhallintaa.

Ota meihin yhteyttä



Jaa