Jos työntekijä on kuollut työtapaturman tai ammattitaudin seurauksena, saattaa leskellä ja työntekijän lapsilla olla oikeus perhe-eläkkeeseen. Työntekijän kuoleman johdosta tapaturmavakuutuksesta maksetaan myös hautausapua.
Perhe-eläkkeen saajina ovat tavallisesti työntekijän leski ja alle 18-vuotiaat lapset sekä 18-24 –vuotiaat opiskelevat lapset. Aviopuolison tavoin eläkettä saa myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoli. Myös avopuoliso voi tietyin edellytyksin olla eläkkeen saajana.
Perhe-eläkkeen enimmäismäärä on 70 prosenttia työntekijän vuosityöansiosta. Perhe-eläkkeen suuruus määräytyy eläkkeensaajien lukumäärän perusteella.
Lesken eläke
Lesken omat tulot saattavat vaikuttaa lesken eläkkeen määrää alentavasti (tulosovitus). Lesken eläke päättyy, jos leski solmii uuden avioliiton tai aloittaa tapaturmavakuutuslain edellytykset täyttävän avoliiton.
Lapsen eläke
Lapsen eläke myönnetään aina työntekijän alle 18-vuotiaille lapsille. Eläkkeeseen ovat oikeutettuja myös 18-24 -vuotiaat päätoimisesti opiskelevat lapset. Lapsen eläke päättyy 18 vuoden iässä, jos hän ei enää opiskele. Lapsen opiskellessa eläke päättyy opintojen päättyessä, kuitenkin viimeistään 25 vuoden iässä.
Perhe-eläkkeet ovat saajalleen veronalaista tuloa.