Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen hinnoittelua koskevat säännökset uudistuvat vuoden 2012 alusta. Hinnoittelun perusajatus ei kuitenkaan muutu.
Merkittävimmät maksusääntelyn vapautumisesta aiheutuvat muutokset:
- Entistä pienemmille asiakkaille voidaan tarjota yksilöllistä vakuutusratkaisua.
- Ennaltaehkäisevä työturvallisuustyö laskee tai nostaa jatkossa maksua ja kannustaa siten parempaan työturvallisuustyöhön myös asiakkaita, joiden omat vahingot eivät vaikuta vakuutusmaksuun.
- Vahinkotapahtumakohtainen omavastuu poistuu.
Muutoksilla pyritään työtapaturmien ja ammattitautien määrän vähentämiseen, sillä työturvallisuustyön merkitys korostuu. Lisäksi tuetaan vakuutusyhtiöiden välistä kilpailua, koska mahdollisuudet kehittää vakuutusmaksujärjestelmiä ja samalla vakuutuksenottajan omaa riskienhallintaa paranevat.
Muutokset eivät edellytä asiakkailtamme toimenpiteitä.