Suomalaiset tyytyväisiä työeläkeotteeseen

Suomalaiset ovat Työeläkevakuuttajat TELAn teettämien kyselytutkimusten perusteella tyytyväisiä työeläkeotteen sisältöön ja toteutustapaan. TELA selvitti kahdella kyselytutkimuksella, miten ihmiset ottivat vastaan työeläkeotepalvelun.

Vuodesta 2008 asti yksityisellä sektorilla tai yrittäjinä työskennelleet suomalaiset ovat saaneet kotiinsa työeläkeotteen, jossa kerrotaan yksityisaloilta, yritystoiminnasta sekä palkattomista jaksoista kertynyt työeläke. Halutessaan otteen saajat voivat myös ilmoittaa, että haluavat mieluummin sähköisen kuin paperisen työeläkeotteen.

Mahdolliset työeläkeotteen virheet jätetään liian usein huomioimatta

Otteen tärkeä tehtävä on toimia tarkastusotteena, jotta puutteet omissa eläketiedoissa voidaan korjata ajoissa. Ihmisten pitäisi muistaa tarkastaa ote vuosittain ja ilmoittaa otteen lähettäjälle puutteista. Myöhemmin edessä voi olla hankaluuksia, kun vastuu tietojen oikeellisuudesta on siirtynyt itselle, sillä harva säilyttää jokaisen palkkakuitin ja paperin vanhoista työsuhteista.

Vuodesta 2013 lähtien pääsääntönä on, että vastuu yli viisi vuotta vanhojen otetietojen tarkastamisesta on vakuutetulla itsellään, jos otteelta löytyy esimerkiksi virheitä tai puutteita.

Ensimmäisen vuoden postitusten jälkeen vuonna 2008 kaikille otteen saaneille 18–67-vuotiaille tehdyssä kyselyssä 5,8 prosenttia vastaajista ilmoitti, että heidän työeläkeotteestaan puuttui ansiotietoja tai tiedot olivat väärin.

Toisena otepostitusvuotena 2009 yli 50-vuotiaille tehdyssä kyselyssä jopa 11,2 prosentin mielestä otteella näkyi virheitä. Lukujen perusteella näyttää siltä, että vain osa virheitä havainneista on pyytänyt korjausta tietoihin, kuten otteen vastaanottajia on neuvottu tekemään.

Huolestuttavaa on, että enemmistö vakuutetuista ei ollut tehnyt asialle mitään. Aina virheenä pidetty asia ei kuitenkaan ole todellinen virhe. Esimerkiksi julkisen sektorin eläketietojen puuttumista otteesta arvellaan usein virheeksi. Toistaiseksi julkisen sektorin työt eivät kuitenkaan näy kenenkään eläkeotteella.

Sähköinen ote kiinnostaa lähinnä nuoria

Työeläkeotetta ei sekoitettu suomalaiskodeissa mainospostiin. Ensimmäisenä vuotena jopa 96 prosenttia muisti saaneensa otteen postissa, jonka lisäksi lähes kaikki otteen saaneet avasivat ja lukivat sen.

Tutkimuksissa tiedusteltiin ihmisten halua saada paperisen otteen sijaan sähköinen työeläkeote. Ikääntyneitä sähköinen ote ei niinkään kiinnosta, nuorempia kylläkin. Kolmen miljoonan paperisen otteen vuosittainen postitus kuluttaa luonnonvaroja. Siksi yhä useampi haluaa otteensa sähköisesti. Oman otteen voi tilata sähköisenä käymällä Tapiolan eläkepalvelussa. Teemaa voi jokainen halutessaan tuoda esille myös liittymällä Facebook-ryhmään: ”Teen ympäristöteon ja valitsen sähköisen työeläkeotteen”.



Jaa