Yrityksen on tärkeää varautua yllättäviin henkilövahinkoihin ja esimerkiksi avainhenkilön menettämiseen työkyvyttömyyden tai kuoleman varalta.
Yritysturvan avulla yrittäjä voi turvata oman ja perheensä talouden, vaikka jotakin odottamatonta sattuisikin. Ryhmähenkivakuutuksella yritys voi turvata työntekijöiden ja heidän omaistensa elämää kriisitilanteessa sekä varautua itse avainhenkilön menetykseen.
Yritysturvaan voidaan valita:
- kuolemanvaravakuutus
- työkyvyttömyysvakuutus (päiväraha)
- pysyvän työkyvyttömyyden vakuutus
- tapaturmaisen invaliditeetin vakuutus
- tapaturmaisen kuoleman vakuutus.
Vakuutuksen myöntämiseen tarvitaan yleensä selvitys vakuutetun terveydentilasta.
Hyödyt
Yritysturvan avulla yritys ja yrittäjä voivat turvata oman ja perheen talouden, vaikka jotain odottamatonta sattuisikin.
Vakuutuksen avulla yritys ja yrittäjä huolehtii liiketoimintansa keskeytyksettömästä jatkumisesta ja kattaa turvan avulla esimerkiksi mahdollisia tuotannon menetyksiä.
Hyvin rakennettu vakuutusratkaisu vaikuttaa työntekijöiden sitoutumiseen ja motivaatioon. Huolehtimalla työntekijöistään yritys lisää kiinnostavuuttaan myös rekrytointitilanteessa.
Verotus
Kaikki yritykselle maksettavat henkilövakuutuskorvaukset ovat yritykselle veronalaista elinkeinotuloa.
Vakuutetulle korvaukset ovat verovapaita lukuun ottamatta työkyvyttömyysvakuutuksen päivärahaa, joka on verotettavaa ansiotuloa.
Kuolemantapauskorvauksesta on puolisolle verovapaata puolet, kuitenkin vähintään 35 000 euroa.
Muille lähiomaisille verovapaata on 35 000 euroa edunsaajaa kohden. Ylimenevä ouus on perintöveron alaista.
Muille edunsaajille kuolemantapauskorvaus on verotettavaa pääomatuloa
Ota meihin yhteyttä
Palveluntarjoaja: Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola