Yritysasiakkaan kysymys: Tapiolan vakuutusyhtiöt ovat keskinäisiä. Mitä keskinäisyys merkitsee meille yritysasiakkaille?
Vastaus: Keskinäinen yhtiö perustetaan asiakkaan tarpeisiin eli hoitamaan asiakkaaksi mukaan lähtevien taloudellista turvaa. Yritykset perustivat Tapiolan erään edeltäjäyhtiön hoitamaan työntekijöiden työtapaturmaturvaa ja yritysten omaisuutta sekä kauppatavaraa.
Koska toimintamme lähtee asiakkaan tarpeista, tämä saa juuri sen turvan minkä tarvitsee. Yhtiön ja asiakkaan välissä ei myöskään ole kolmatta osapuolta etuja jakamassa kuten osakeyhtiöissä. Yhtiömuoto antaa asiakkaalle oikeuden vaikuttaa yhtiössä, mm. osallistumisen yhtiökokoukseen. Keskinäisen yhtiön osakkaitahan ovat vakuutuksenottajat, eivät sijoittajat. On hyvä kysymys, millaisen osan esimerkiksi lakisääteisten vakuutusten tuotosta saa jakaa osinkoina. Keskinäisessä yhtiössä edulliset hinnat sisältävät mm. sijoitusten tuoton mahdollistaman hyvityksen omistaja-asiakkaalle, eli tavoite on pitää vakuutusmaksut sijoitustuottojen verran kuluja edullisempana.
Asiakas hyötyy yhtiön menestyksestä kilpailukykyisinä hintoina, alennuksina ja hyvityksinä tai muina etuina. Esimerkkinä eduista ovat Tapiola Pankin tuotteet ja palvelut, jotka kiistatta ovat edullisia Tapiolan asiakkaille.
Keskinäisessä yhtiössä hinnat ja muut ehdot ovat kaikille asiakkaille oikeudenmukaiset. Siksi on tärkeää, että kaikilla asiakkailla ovat myös samanlaiset tavoitteet vakuuttamisessa. Jokaisen on siis myös panostettava omaan riskienhallintaansa. Kaikki hyötyvät siitä, että asiakasyritysten riskienhallinta paranee. Tapiola puolestaan tarjoaa asiakkailleen tietoa ja apua riskienhallinnan hoitamiseen.
Tom Liljeström
yhtiöryhmän johtaja