Minulla on toiminimi. Aikomukseni on palkata tyttäreni tuntipalkalla töihin. Tammikuussa työtunteja tuli vain noin 10, mutta helmikuussa pääsemme ainakin puolta suurempaan tuntimäärään. Mitä kaikkea minun tulee tehdä lakisääteisten vakuutuksien osalta?
Lakisääteinen tapaturmavakuutus
Yksityisen työnantajan kanssa samassa taloudessa vakituisesti asuvaa perheenjäsentä ei tarvitse vakuuttaa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen osalta. Mikäli siis tytär asuu toiminimen haltijan kanssa samassa taloudessa, lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuuttamisvelvollisuutta ei ole. Tyttärelle voidaan kyllä ottaa yrittäjän tapaturmavakuutus, joka on voimassa työ- ja vapaa-ajalla tai hänelle voidaan ottaa pelkkä vapaaehtoinen työajan vakuutus.
Jos tytär asuu eri taloudessa ja työpäiviä kertyy kalenterivuoden aikana yli 12, syntyy lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuuttamisvelvollisuus. Työpäivällä tarkoitetaan päivää, jonka aikana henkilö on töissä, vaikka työpäivän kesto olisikin vain muutaman tunnin. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen voi tehdä sähköisen hakemuksen kautta.
Työntekijän eläkevakuutus
Toiminimen osalta samassa taloudessa asuva perheenjäsen tulee eläkevakuuttaa Työntekijän eläkevakuutuksella (TyEL), mikäli:
- työntekijä on 18–67-vuotias
- työntekijällä on yli 54,08 euron kuukausiansiot.
TyEL:n osalta työpäivien määrällä ei siis ole merkitystä, vaan ansioiden määrällä.
Jos työllistät (tyttäresi tai muita) säännöllisesti tai maksat palkkoja vähintään 7 746 euroa puolen vuoden aikana, sinun tulee ottaa TyEL-vakuutus täyttämällä vakuutushakemus.
Tilapäinen työnantaja, jolla ei ole vakituista työvoimaa ja puolen vuoden aikana maksetut palkat ovat alle 7 746 euroa, voi tehdä TyEL-ilmoitukset Palkka-Apuri -palvelussa. Palkanmaksua seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä tulee tehdä ilmoitus palkoista ja maksaa TyEL-maksu. Tällöin ei tarvitse tehdä erillistä vakuutusta, vaan eläkeasiat hoituvat Palkka-Apurin kautta.
Kysymykseesi vastasivat
Hanna Saira
työntekijän eläkevakuutus
Jaakko Lehessaari
lakisääteinen tapaturmavakuutus