Yrityksessämme on klinkkerilattia ja runsaslumisen talven aikana lattialla on liukastunut työntekijöitämme ja jopa yksi ulkopuolinenkin.

Kysynkin, onko teille kenties tullut vastaan samanlaisia tapauksia ja miten on menetelty liukkauden suhteen? Olen itse lattian materiaalin vaihtamisen kannalla mutta olisi harmi peittää vaalea klinkkeri muovimatolla.

Liikekiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että kiinteistön yleisessä käytössä olevissa tiloissa, kuten piha-alueille ja käytävillä voi liikkua vaaratta(KKO 2004:50).

Myös työturvallisuuslain mukaan työnantajan on tunnistettava työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle aiheutuvat haitat ja vaaratekijät sekä arvioitava riskin suuruus. Turvallisuutta kehittävien toimenpiteiden tulee perustua järjestelmälliseen riskien arviointiin.

Työpaikan tilojen liukkauden torjunta ja toimenpiteet riskin pienentämiseksi hyväksytylle tasolle perustuvat liukastumisvaaran todennäköisyyden ja vakavuuden arviointiin eli liukastumisriskin suuruuteen.

Jos liukastumisriski on kohtalainen, sen pienentämiseksi on ryhdyttävä toimenpiteisiin, mutta torjunnan kustannukset on mitoitettava ja rajattava tarkasti. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi kuramattojen hankkimista vaaranpaikkoihin, kuten sisään- ja uloskäynteihin. Myös siivoustoimenpiteiden tehostamisella, muistutuksilla jalkineiden puhdistuksen tärkeydestä sekä kulun rajoittamisella lattiasiivousten aikana voidaan pienentää liukastumisriskiä.

Jos liukastumisriski on merkittävä, niin tällöin on toteutettava välittömiä toimenpiteitä riskin pienentämiseksi hyväksytylle tasolle. Jatkotoimenpiteisiin voidaan joutua osoittamaan huomattaviakin kustannuksia. Esimerkki tällaisesta toimenpiteestä on liukkaan lattian pintamateriaalin pinnoittaminen tai vaihto.

Kysymykseesi vastasi

Petri Karkinen
toimitilaturvallisuus


Jaa