Esittely
Vuosimatkavakuutus eli jatkuva matkavakuutus on edullisin vaihtoehto, jos matkustaa jo muutaman kerran vuodessa. Se on monipuolinen turva matkan aikana, koska sillä voi turvata sekä vakuutettua että hänen omaisuuttaan. Vuosimatkavakuutukseen kostuu kahdesta osasta – matkustaja- ja matkatavaravakuutuksesta. Ne voidaan ottaa yhdessä tai erikseen.
Vuosimatkavakuutus lyhyesti
- Voimassa kaikkialla maailmassa loma- ja työmatkoilla.
- Voit valita, onko vakuutus voimassa enintään 45 vrk vai 3 kk kestävillä matkoilla.
- Matkustajavakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaisesti matkasairauden ja -tapaturman aiheuttamia hoitokuluja ilman omavastuuta ja euromääräistä ylärajaa.
- Se korvaa myös matkan keskeytymisiä, peruuntumisia ja matkalta myöhästymisiä.
- Vakuutettuina ovat myös mukana matkustavat alle 16-vuotiaat omat lapset ja lastenlapset.
- Matkatavaravakuutus korvaa vakuutusehtojen mukaisesti matkatavaroiden varkauksia, rikkoutumisia ja myöhästymisiä.
- Matkavastuuvakuutus sisältyy matkatavaravakuutukseen ja se korvaa ulkopuoliselle aiheutuneita vahinkoja, joista vakuutettu on lain mukaan korvausvastuussa.
- Useat ulkomaiset hoitolaitokset laskuttavat Tapiolaa suoraan matkasairauden ja -tapaturman hoitokuluista, kun näytät matkavakuutuskorttiasi.
- Hätäpalvelu päivystää 24 h/vrk.
- Matkavakuutus kartuttaa Omaetua. Keskittämällä Tapiolaan saat jopa 17 % alennuksen vakuutuksesta.
Matkavakuutus tuoteseloste (pdf)
Henkilö- ja matkavakuutusehdot (pdf)