Soluasunto

Asunto on solu- tai yhteisasunto, kun siinä asuu vähintään kaksi asukasta. Soluasunto on useimmiten vuokra-asunto, ja vuokralainen vakuuttaa oman irtaimistonsa. Asunnon omistaja tai taloyhtiö vakuuttaa kiinteistön.

Irtaimistovakuutus jokaiselle soluasukkaalle erikseen

Kun asukkaat eivät ole samaa perhettä, jokainen vakuuttaa erikseen oman irtaimistonsa kotivakuutuksella. Pääsääntöisesti soluasunnot vakuutetaan näin. Vain jos asukkaat ovat avo- tai aviopuolisoita tai lähisukulaisia (sisaruksia tai isovanhempia), voidaan koko irtaimisto vakuuttaa yhteisellä vakuutuksella.

Kiinteiden sisusteiden ja yhteisten tilojen vakuuttaminen

Kiinteät sisustukset (kuten tapetit, keittiön kaapit, parketti) sisältyvät kotivakuutukseen. Vuokraisäntä voi halutessaan vakuuttaa vuokraamansa asunnon kiinteät sisustukset ja asuntoon jäävät omat huonekalut Tapiolan kotivakuutuksensa yhteydessä.

Asukkaan kannattaa kuitenkin ottaa oma vakuutus, joka kattaa irtainta omaisuutta soluasunnon omassa huoneessa.
Yhteisissä tiloissa olevat tavarat on myös vakuutettu esimerkiksi vesivahingon tai rikkoutumisen varalle. Varkaustapaukset pitää pystyä todentamaan - ilman rikoksen merkkejä kadonneita tavaroita ei korvata. 

Soluasunnon vakuutusmaksut

Huoneiston asuinpinta-ala määrittää vakuutusmaksun ja enimmäiskorvausmäärän. Soluasunnon pinta-ala jaetaan asukkaiden määrällä.

Esimerkki:
Kolme ystävystä vuokraavat asunnon. Huoneiston pinta-ala on yhteensä 120 neliötä. Jokainen ottaa erillisen vakuutuksen omalle irtaimistolleen. Kotivakuutukseen merkitään asuinpinta-alaksi 1/3 huoneiston kokonaisalasta, eli 40 neliötä. Hinta jokaiselle kolmelle asukkaalle määräytyy 40 neliön mukaan.

Kysy lisää näistä tuotteista  puhelinpalvelustamme puh. 01019 5100 (ma-pe klo 8-20), Tapiolan toimistoista tai pyydä yhteydenottoa.



Jaa