Suomessa tapahtuu vuosittain huomattavan paljon tulipaloja, joista osa olisi voitu välttää helposti asukkaiden omin toimin. Viime vuosina Suomessa on sattunut noin 5000-6000 rakennuspaloa vuodessa. Valitettavasti paloissa on menehtynyt myös ihmisiä.
On paljon helpompi estää tulipalo ennalta, kuin sammuttaa se. Tulipalo voi saada alkunsa tulisijoista, sähkölaitteista tai kaasulaitteista. Paloriskiä lisäävät vanhat laitteet ja niiden huono kunnossapito. Lisäksi tulipaloja aiheuttavat avotuli, tuhopolttajat, tupakka ja tulitikkuleikit.
Näin ehkäiset tulipalon
Noudata sähkölaitteista annettuja ohjeita.
Moni tulipalo on saanut alkunsa viallisesta sähkölaitteesta.
Älä peitä sähkölaitetta. Sähkölaite voi kuumentua yllättävän kuumaksi. Sähköpatteri tai sähkötoiminen lisälämmitin voi sytyttää esimerkiksi kuivumassa olevan vaatteen palamaan.
Älä kuivata vaatteita kiukaan yläpuolella. Lämpötila kiukaan yläpuolella voi kohota huomattavan korkeaksi, ja sytyttää vaatteet palamaan.
Älä käytä valaisimissa tehokkaampaa lamppua kuin laitteessa ohjeistetaan. Laite voi kuumentua ja aiheuttaa tulipalon.
Älä tupakoi sängyssä. Tämä itsestäänselvyys ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Vuoteessa tupakointi aiheuttaa maassamme eniten kuolemaan johtaneita tulipaloja. Tuli voi tarttua vuodevaatteisiin tai jäädä kytemään. Kytevistä tekstiileistä lähtevät savukaasut tappavat muutamassa minuutissa, ilman että liekkiäkään on syntynyt.
Kun tyhjennät tuhkakupin, varmista ettei siinä ole palavaa tai kuumaa tuhkaa. Takan, uunin ja tupakan tuhkalla kannattaa hankkia metallinen, suljettava astia, joka kastellaan ennen tyhjennystä. Kytevä tuhka ja tupakantumpit voivat sytyttää roska-astian palamaan.
Huolehdi, että takan edusta on palamatonta materiaalia. Takasta voi lentää kipinöitä, jotka saattavat sytyttää palon.
Noudata turvallisuutta kynttilöiden ja avotulen käsittelyssä. Avotuli on aina vaarallinen. Vahtimatta jätetty kynttilä saattaa sytyttää tulipalon.
Säilytä tulentekovälineet lasten ulottumattomissa. Monet tulipaloista ovat syttyneet lasten tulitikkuleikkien seurauksena.