Tapiola-ryhmä palkitsee yhdessä Suomen Kennelliiton kanssa vuoden sankarikoirat.
Suomen Kennelliitto myöntää sankarikoiran arvon vuonna 2010 yhteensä 14 koiralle. Palkittavien koirien määrä on tänä vuonna poikkeuksellisen suuri. Palkittavat koirat ovat ympäri Suomea, ja sankarien joukossa on sekä koti- että virkakoiria.
Sankarikoirat palkitaan Helsingin Messukeskuksessa lauantaina 11.12.2010 Helsinki Winner -koiranäyttelyn yhteydessä. Kennelliitto myöntää sankarikoiran arvon vuosittain koirille, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, että ihmishenki on pelastunut.
Mitsu, shiba, Vantaa
Kiki, shiba, Vantaa
Mori, shiba, Vantaa
 |
Vantaan Hakunilassa Kolun perheen vanhemmat heräsivät aamuyöllä siihen, että perheen kolme shiba-rotuista koiraa haukkuivat kovasti.
Koirat eivät rauhoittuneet komennoista huolimatta, ja Tiina Kolu nousi ylös. Hän näki ulko-oven edessä voimakasta valoa. WC:n ikkunasta näkyi pelkkiä liekkejä. |
Tiina huusi, että talo palaa. Hänen miehensä nousi ylös ja lapsetkin heräsivät. Siinä vaiheessa koirat hiljenivät. Viisihenkinen perhe pääsi ulos alakerran ikkunasta. Palo oli sytytetty ulko-oven vierestä ja siitä tuli oli levinnyt välikattoon. Omakotitalo tuhoutui asuinkelvottomaksi, sillä se kärsi palo- ja vesivahinkoja. Alueella oli samana yönä sytytetty useita tulipaloja.
Poliisikoira Jeppe, saksanpaimenkoira, Poliisikoiralaitos, Hämeenlinna
 |
Jeppe oli ohjaajansa kanssa partiovuorossa tammikuisena yönä. Pakkasta oli 26 astetta ja luntakin paljon. Partiolle tuli kutsu lähteä jäljestämään autoilijaa, joka oli ajanut varastetun auton ulos moottoritieltä ja lähtenyt karkuun. Jeppe lähti jäljelle haasteellisissa olosuhteissa ja seurasi jälkeä parisensataa metriä, kunnes jälki tuli takaisin tielle. Poliisit epäilivät karkurin saaneen kyydin pois paikalta. . |
He lähtivät kuitenkin tarkistamaan tienreunoja, jos lumessa näkyisi kengänjälkiä. Hetken päästä koira saikin vainun ja lähti uudelleen jäljelle. Paikalle tuli myös muita partioita haravoimaan aluetta. Pian tämän jälkeen tuli ilmoitus, että erään maatalon isäntä oli nähnyt autovarkaan pihassaan. Poliisit lähtivät etsimään lisää jälkiä pihapiiristä ja löysivät tuoreet jäljet. Lopulta, jo pitemmän hangessa tarpomisen jälkeen, Jeppe lähti vetämään kohti eräässä pihassa olevaa tukkikasaa, jonka alta kuului epämääräistä ääntä. Karkuri löytyi sieltä pahasti kylmettyneenä. Paikalle tuli ensin ambulanssi, jolla kiinniotettu kuljetettiin sairaalaan. Koko operaatio kesti reilut neljä tuntia. Suomen poliisikoirayhdistyksen hallitus katsoi, että partio oli toiminnallaan pelastanut miehen paleltumiselta ja palkitsi koiranohjaajan hengenpelastusviirillä.
Zico, brasilianterrieri, Klaukkala
 |
Wemanin perheen talon tulipalo sai alkunsa huhtikuussa 2010 illalla klo 23.00 aikoihin.
Marina Weman oli jo nukkumassa, kun hänen tyttärensä Jenni kuuli pamauksen autotallin luota. Tytär ajatteli ensin, että perheen isä Mika Weman oli aiheuttanut äänen saapuessaan töistä kotiin, mutta Zico-koiran omituinen käyttäytyminen sai Jennin havahtumaan. Zico ei tapansa mukaan rientänyt isäntää vastaan, vaan tärisi eteisessä pyrkien ulos. |
Tämän jälkeen Jenni tunsi savun hajua ja vilkaisi sisarensa Janinan huoneeseen, joka hehkui jo punaisena. Janina ei ollut tapahtumahetkellä kotona. Jenni huusi äitinsä Marina Wemanin hereille ja naiset riensivät ulos perheen molempien koirien kanssa. Wemanin perheen talo tuhoutui tulipalossa kokonaan.
Rio, pitkäkarvainen collie, Kangasala
 |
Mirja Airila kohtasi juhannusaattona 2010 koiransa Rion kanssa karhun kotinsa lähettyvillä. Mirja oli koiransa kanssa lenkillä, kun karhu lähestyi heitä peltoa pitkin. Se tuli juosten Mirjaa ja Rioa kohti, jolloin Mirja totesi, että on aivan turha edes yrittää lähteä pakoon. Hän jähmettyi paikoilleen ja seurasi kauhunsekaisesti, kun karhu pysähtyi, nousi takajaloilleen ja teki nelinkontin uhittelevia liikkeitä heidän suuntaansa. |
Kun karhu lähti laukkaamaan vieläkin lähemmäksi, viisikuinen Rio alkoi puolustaa omistajaansa vimmatusti haukkuen. Ilmeisesti karhu pelästyi Rion reaktiota ja kääntyi pois. Tässä vaiheessa Mirjakin kääntyi ja lähti juoksemaan henkensä edestä karhusta poispäin.
Sanni, valkoinenpaimenkoira, Dragsfjärd (tapahtumapaikka: Pello)
Dacsu, valkoinenpaimenkoira, Dragsfjärd
 |
Sanni ja Dacsu pelastivat omistajansa Liisa Terosen tulipalosta 19.2.2010 herättämällä hänet rajusti raapimalla ja haukkumalla. Herätessään Teronen hän kuuli junan ääntä muistuttavaa jyminää ja pillin soimista. Kuumavesivaraaja oli ilmiliekeissä ja talo täynnä savua. Liekit löivät vastaan keittiöstä. Terosen päästyä ylös olivat koirat painautuneet hänen molemmille puolilleen ja ohjanneet hänet ulos. Näin koirat pelastivat hänen henkensä. Oletettavasti Teronen ei olisi itse herännyt paloon, vaan olisi menehtynyt savukaasuihin tai itse paloon. Tulipalo syttyi Pellossa, jossa pakkasta oli tapahtumahetkellä 38 astetta.
Sankarikoira-hakemuksen liitteenä oli Lapin pelastuslaitoksen palotarkastaja Pasi Pasman lausunto: "Erittäin todennäköisesti Teronen Liisa olisi menehtynyt rakennuksen tulipalossa 19.2.2010, elleivät koirat olisi herättäneet häntä nukkumasta, ja näin ollen hän ehti pelastautua rakennuksesta ulos.” |
Kimi, lyhytkarvainen collie, Suhmura Kesäkuun 28. päivänä Kalevi ja Seija Kontkanen viettivät normaalia arki-iltaa kolmen koiransa kanssa. Kalevi oli yläkerrassa lukemassa kirjaa ja vaimo Seija alakerrassa. Kalevi oli nukahtanut hetkeksi, mutta havahtui siihen, että perheen lyhytkarvainen collie Kimi haukkui oudon kovasti. Kalevi huusi vaimolleen ja kysyi, mikä oli hätänä. Vastaukseksi hän sai vain epäselvää muminaa. Kalevi riensi alakertaan ja kauhukseen näki heti vaimonsa kasvoista ja olemuksesta, että nyt oli tosi kysymyksessä. Hän soitti hätänumeroon ja ambulanssi saapui noin 15 minuutissa. Sairaalassa diagnoosina oli laaja-alainen aivoinfarkti. Seija-vaimo on alkanut toipua hyvin, mutta ilman Kimin suojelevaa toimintaa seuraukset koiran emännälle olisivat voineet olla vieläkin pahemmat.
Oiva, englanninspriengerspanieli, Jyskä (tapahtumapaikka: Vaasa)
 |
Aamuyöllä 8.11.2009 englanninspringerspanieli Oiva herätti perheensä haukkumalla ja liikehtimällä levottomasti. Sinnikäs koira ei antanut periksi, vaikka sitä komennettiin olemaan hiljaa. Oivan isäntä Lasse Löytty nousi ylös ja meni katsomaan, mistä on kyse.
Avatessaan keittiön verhot hän huomasi, että viereisen asunnon ikkunasta liekit löivät jo ulos. Löytty soitti hätäkeskukseen ja kävi herättämässä myös samassa rapussa asuvat naapurit. Pian poliisi, paloautot ja ambulanssi saapuivat paikalle ja tuli saatiin rajatuksi yhteen asuntoon.
Talossa oli palohetkellä 11 ihmistä ja poliisin evakuoimat asukkaat pääsivät muuttamaan takaisin kotiinsa parin päivän päästä. |
Eppu, saksanpaimenkoira
Saksanpaimenkoira Epun isännän Kalevin ystävä Jouni oli ulkomailta tultuaan asunut Kalevin luona joitakin viikkoja. Eräänä yönä Eppu oli käynyt tökkimässä Jounin hereille ja johdattanut tämän isäntänsä sängyn viereen, josta Jouni oli löytänyt Kalevin huonossa kunnossa. Tämä oli tärissyt ja vapissut, eikä saanut kunnolla henkeä. Jouni hälytti ambulanssin ja Kalevi toimitettiin sairaalaan. Kalevin omaiset eivät tiedä, kuinka Kalevin olisi käynyt, jos hänet olisi löydetty vasta aamulla. |
Emma, ajokoiran ja beaglen risteytys, Metsäkansa
Vinski, rottweiler, Metsäkansa Päästäessään koiransa Vinskin pihalle aamulla 14.4.2010 Kirsi oli kuullut samassa pihapiirissä asuvan Heikin Emma-koiran haukkuvan. Kirsi oli kiinnittänyt huomiota Emman haukkuun, joka oli erilaista kuin normaalisti. Myös Vinski oli yhtynyt haukkuun, suostumatta hiljenemään. Tullessaan pihalle Kirsi kuuli vaimeita avunhuutoja järveltä päin. Hän lähti Vinskin johdattamana järvelle, jossa Emma-koira jo oli. Lähempänä rantaa hän huomasi, että Heikki oli vajonnut jäihin. Kirsi soitti hätäpuhelun. Pelastustoimiin ei päästy heti pelastuslaitoksen saavuttua paikalle, vaan apuun tarvittiin pintasukeltajia, koska jää oli hyvin haurasta. Kun Heikki viimein saatiin pelastetuksi, hänellä oli vakava hypotermia. Apu oli tullut viime hetkellä.
Poliisikoira Sami, saksanpaimenkoira, Poliisikoiralaitos, Hämeenlinna
Heinä-elokuun vaihteessa poliisille tuli hälytys etsintään. Vaikeita vanhuusiän muistivaikeuksia sairastava naishenkilö oli kadonnut. Poliisikoira Sami jäljesti naisen jälkeä tarkasti kilometrejä ja koiran avulla kadonnut nainen löytyi ajoissa. Kadonneen henkilön fyysinen kunto oli löydettäessä niin huono, etteivät hänen jalkansa enää kantaneet. Sami on pelastanut työurallaan lukuisia ihmishenkiä ja on nyt eläkkeellä virastaan.