Koiran loishäätö ja rokotus

Jotta koirasi välttyisi sisäloisilta, tulee koiran loishäätö suorittaa säännöllisesti. Kun noudat koiranpentusi kasvattajalta, on se vähintään seitsemän viikon ikäinen ja loishäädetty. 

Loishäätö

Ranskanbuldogi DonnaRiippuen siitä, millä lääkkeellä koiran loishäätö on tehty ensimmäisillä kerroilla, tulee jatkolääkitys antaa joko kaksi kertaa kymmenen ja kahdentoista viikon ikäisenä tai ainoastaan kerran kahdentoista viikon ikäisenä. Pentusi kasvattaja antaa ohjeet siitä, miten sinun tulee toimia. Koiran tavallisimmat sisäloiset ovat suolinkainen, hakamato ja heisimato. Suolinkainen näyttää koiran ulosteessa valkoiselta spagetilta. Muita oireita ovat koiran laihtuminen ja kiilloton karva.

Vuoden kuluttua on jälleen aika suorittaa koiran loishäätö. Apteekista löytyy lukuisa määrä tähän tarkoitettuja lääkkeitä, joita saa ilman reseptiä. Monet niistä ovat laajavaikutteisia, eli ne tehoavat monenlaisiin sisäelinloisiin. Lääkkeitä löytyy sekä tabletteina että tahnana. Pakkauksen tuoteselosteissa on tarkat ohjeet annostuksesta. Sinun ei tarvitse käyttää aina samanlaista lääkettä, vaan voit vaihdella eri valmistajien välillä.

Miten usein koiran loishäätö tulee suorittaa?

Koiran loishäätö tulisi tehdä kerran tai kahdesti vuodessa riippuen elämäntavoista. Jos huomaat matoja koiran ulosteessa tai jos koirasi laihtuu tai sen turkki ei näytä enää hyvältä, tulee koiralle antaa ylimääräinen lääkitys.

Jos koiralla on vatsa kipeä, tulee lääkitystä lykätä. Joskus koiran vatsa saattaa reagoida lääkkeseen, ja sillä voi olla vatsa löysällä seuraavana tai seuraavina päivinä. Tämä ei ole vaarallista. Jos vatsakivut sen sijaan jatkuvat pidemmän aikaa, tulee ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Rokotus

Jotta tarttuvien tautien määrä pysyisi Suomessa mahdollisimman alhaisena, on tärkeää, että kaikki koirat rokotetaan. Kaikkien pentujen tulisi saada rokotussuoja sekä rabieksen, parvon, penikkataudin että tarttuvan maksatulehduksen varalta. Lisäksi koira voidaan rokottaa kennelyskää vastaan.

Rabies

Rabies eli raivotauti on rabiesviruksen aiheuttama aivo- selkäydintulehdus. Se voi tarttua kaikkiin nisäkkäisiin ja johtaa lähes poikkeuksetta kuolemaan. Koira voi saada tartunnan esimerkiksi villieläimen puremasta.

Tarttuva maksatulehdus, HCC

Tartuntalähteitä ovat ennen kaikkea viruksen sisältävä virtsa ja uloste. Kerran HCC:n sairastettuaan saa elinikäisen suojan uudelta tartunnalta. Tartunta tapahtuu suun ja nenän kautta.

Useimmissa tapauksissa koira parantuu viikon sairastelun jälkeen. Vaikeammissa tapauksissa näkyy merkkejä verenvuototaipumuksesta muun muassa pistemäisiä verenvuotoja ikenissä, veristä ripulia ja maksan toimintahäiriöitä.

Maksan soluvaurioiden takia voi koira joutua koomaan (menettää tajuntansa). Erittäin akuuteissa tapauksissa voi koira yllättäen joutua shokkiin ja kuolla ilman muita oireita.

Koirat, jotka selviävät sairaudesta saavat useimmiten 8-10 päivän päästä ensimmäisistä oireista ns. sininen silmä- oireen, eli silmän sarveiskalvojen samentumia. Tämä samentuma johtuu lisääntyneestä nestemäärästä sarveiskalvolla. Tässä vaiheessa virus on jo levinnyt silmiin ja aiheuttanut immunologisia muutoksia silmän etukammioon. Reaktio vahvistaa diagnoosin HCC tulehduksesta.

Penikkatauti

Penikkatauti on hengitystieinfektio, jonka aiheuttaja on virus. Oireina ovat valuvat silmät ja nenä, oksentelu, ripuli ja keskushermostohäiriöt. Penikkatauti virusta pidetään yleisimpänä syynä lihaskouristuksiin alle kuuden kuukauden ikäisellä pennulla.

Parvo

Parvovirus havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1978 samanaikaisesti useissa maanosissa. Useimmat koirat, jotka saavat parvovirustartunnan, eivät sairastu. Kirjallisuuslähteiden mukaan, vain 20 % tartunnoista johtaa sairastumiseen. Kuolleisuus vaihtelee hyvin paljon ja siihen vaikuttavat useat tekijät, kuten loistartunnat.

Pennuilla ja vanhoilla koirilla on suurempi riski sairastua parvoviruksen seurauksena. Sama koskee myös loistartuntoja sekä muita sairauksia. Virus tarttuu kosketustartuntana koirasta toiseen. Tartunnan voi myös usein saada viruksen saastuttamasta ulosteesta. Tartunnan saa yleensä suun ja nielun kautta, josta se kulkeutuu nielurisoja pitkin imusolmukkeisiin ja suolen imukudokseen. Siellä virus lisääntyy ensimmäisen kerran.

Tämän jälkeen virus leviää verenkierron mukana muun muassa tiettyihin ohutsuolen soluihin. Siellä virus lisääntyy seuraavan kerran, josta seuraa huomattavia vaurioita suolen limakalvoille aiheuttaen koiralle ripulia ja suolen verenvuotoa.

Kennelyskä

Kennelyskä on koirien pisaratartuntana leviävä virus- tai bakteeriperäinen tauti ja se tarttuu helposti koirasta toiseen. Se voi aiheuttaa erilaisia oireita; silmä-ja sierainvuotoa, aivastalua, yskää, heikentynyttä ruokahalua sekä unettomuutta.

Rokottaminen

Parvoa, penikkatautia ja tarttuvaa maksatulehdusta vastaan rokotus tulee antaa 12 viikon ikäisenä, 16 viikon iässä annetaan tehosterokotus. Näiden lisäksi voidaan antaa myös rokote kennelyskää vastaan. Rokotus rabiesta vastaan annetaan 16 viikon iässä. Rokotukset uusitaan yleensä yhden vuoden iässä ja sen jälkeen eläinlääkärisi ohjeiden mukaisesti.



Jaa