Eläinlääkärikuluvakuutus

Ota vakuutus 

Laske hinta ja ota koirallesi vakuutus verkossa. Voit myös täyttää ja tulostaa vakuutushakemuksen ja lähettää sen Tapiolaan.
 
Tapiolan koiravakuutuksen voi ottaa vähintään 6 viikon ikäiselle pennulle. Vakuutus voidaan myöntää tai vakuutusturvaa parantaa siihen asti, kunnes koira täyttää 7 vuotta.

Liitä hakemukseen enintään 14 vrk vanha eläinlääkärin lausunto, mikäli:

  • koira on täyttänyt 3 vuotta ja haet käyttökoiran- tai eläinlääkärikuluvakuutusta.
  • koira on täyttänyt 6 vuotta
  • vakuutusmäärä on 1 682 euroa tai yli
  • koira on tuotu ulkomailta (poikkeuksena pohjoismaat)
  • koira on ollut sairaana tai loukkaantunut viimeisen 2 vuoden aikana.

Koirasi terveydentilan perusteella vakuutus voidaan myöntää rajoitusehdoin.

Voimassaolo

Tapiolan koiravakuutukset ovat voimassa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Muissa EU-maissa sekä Sveitsissä vakuutus on voimassa enintään 12 kk.

Karenssi

Vakuutus ei korvaa sairauksia, jotka ovat alkaneet 20 vuorokauden sisällä vakuutuksen alkamispäivästä. Esimerkiksi sairaustapaukset ja synnytyskomplikaatiot eivät kuulu korvattavaksi vakuutuksen 20 ensimmäisen voimassaolopäivän aikana. Tapaturmien osalta vakuutus on voimassa heti.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola