Tapiola Kasvu

Esittely

Sijoitusrahasto Tapiola Kasvu sijoittaa maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille. Sijoituskohteeksi valitaan yrityksiä joiden odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. Tällaiset yritykset voivat muun muassa hyödyntää teknologisia innovaatioita, markkina-alueen kasvua tai osallistua rakenteellisiin muutoksiin.

Sijoituskohteina ovat tarkoin valittujen, pääsääntöisesti 30-40 yhtiön osakkeet, joiden avulla saavutetaan hyvä hajautus sekä toimialoittain että maantieteellisesti. Hyvään tuottoon pyritään itsenäisellä ja analyyttisella yritysvalinnalla. Indeksi ei ohjaa sijoituskohteiden valintaa. Yrityksiä seurataan tarkasti muun muassa kasvun, kannattavuuden sekä taseen rakenteen osalta. Jokaisesta sijoituskohteesta tehdään myös vastuullisuusanalyysi.

Rahaston tavoitteena on rahasto-osuuksien pitkän aikavälin arvonnousu. Tuotto-osuuksille
tavoitellaan tasaista tuotonjakoa. Tavoitteeseen pyritään aktiivisella salkunhoidolla. Osakevalinnat tehdään huolellisen ja pitkäjänteisen analyysin tuloksena.

Suosittelemme rahastoa

  • Jos haluat hyötyä sijoituskohteena olevien yritysten arvonkehityksestä.
  • Haluat hyvin hajautetun ja aktiivisesti hoidetun sijoitussalkun.
  • Hyväksyt osakesijoittamiseen sisältyvän riskin.
  • Vähintään kuuden vuoden sijoitukseksi, kuitenkin markkinatilanne huomioiden.

Rahaston avaintiedot

Tulevaisuus              
Rahaston nimi     Sijoitusrahasto Tapiola Kasvu
Merkintäsumma     Kertamerkinnät 500 euroa
Kuukausisäästäminen alk. 30 euroa/kk
Rahasto aloitti 17.1.2001
Salkunhoitaja Tapiola Varainhoito Oy
Vertailuindeksi Dow Jones STOXX 600 TR
Noteerausvaluutta     Euro
Osuuslaji Kasvuosuuksia, osuuslaji A
ISIN-koodi FI0008804752
Bloomberg-koodi TAPTULE FH
Merkintätili Tapiola FI1136363001008051

 

Palveluntarjoaja: Tapiola Varainhoito Oy