Näin hyödyt Tapiola Privaten palveluista
- Voit valita kolmesta palvelumallista itsellesi sopivimman.
- Kun valitset joko sijoituskonsultaation tai valtakirjavarainhoidon, saat käyttöösi oman sijoituspäällikön palvelut ja koko Tapiola-ryhmän sijoitusosaamisen – samat näkemykset, sijoituskohteet ja -välineet, joilla hoidetaan Tapiola-ryhmän 13 miljardin euron varallisuutta. On hoidettu tasaisen menestyksekkäästi jo kymmeniä vuosia.
- Säästät aikaa ja pääset helpommalla: saat hoidettua sijoituspäällikkösi kautta kaikki varallisuutesi hoitoon, pankkiasiointiin sekä henki- ja vahinkovakuutusturvaasi liittyvät asiat Tapiolassa.
- Sinuun pidetään yhteyttä silloin ja siten kuin on sovittu.
- Varainhoidon raportointi on selkeää ja ymmärrettävää.
- Varainhoidolla on kuukausihinta, jota ei peritä elleivät tavoitteet täyty (koskee valtakirjavarainhoitoa).
- Saat edullisemmin käyttöösi Tapiolan yhteistyökumppaneiden palvelut – esimerkiksi KPMG:n palvelut verotuksellisissa ja Nordius-ketjun asianajajien palvelut juridisissa asioissa.
Ota yhteyttä
Ensimmäinen askel palvelun käyttäjäksi on tapaaminen sijoituspäällikkömme kanssa. Kartoitamme tarpeesi, toiveesi ja tulevaisuuden suunnitelmasi. Toisessa tapaamisessa kerromme, kuinka aiomme ne toteuttaa. Ota yhteyttä.