Kymmenen periaatetta, kuinka keskitymme olennaiseen varallisuutesi hoitamisessa:
-
Kannamme vastuun varainhoidosta. Asiakkaamme eivät maksa varainhoitopalkkioita, jos emme pääse tavoitteisiin.
-
Palvelemme ja raportoimme selkeästi sekä ymmärrettävästi.
-
Me menestymme vain, kun asiakas menestyy ja tämä näkyy myös myyjiemme palkitsemisessa. Jos annat varainhoitajallesi valtakirjan hoitaa varallisuuttasi, hän ei saa varainhoitopalkkiota ellei saavuta asetettuja tavoitteita.
-
Hinnoittelumme on selkeää ja läpinäkyvää. Piilokustannuksiin et meillä törmää.
-
Kaikki ratkaisumme perustuvat huolelliseen kartoitukseen ja asiakkaiden kanssa tehtyyn suunnitelmaan.
-
Kaikki palvelumme tähtäävät parhaaseen mahdolliseen tuottoon. Siksi karsimme pois kaikki lisäpalvelut, jotka eivät suoraan paranna asiakkaiden saamia tuottoja tai pienennä riskiä.
-
Pidämme yhteyttä asiakkaiden kanssa sovitulla tavalla. Myös silloin, kun sijoitusten arvot laskevat.
-
Hoidamme asiakkaiden varallisuutta samalla tavoin kuin Tapiola-ryhmän varallisuutta. Menestys rakennetaan pitkäjännitteisellä sijoittamisella, ei pikavoittojen havittelulla.
-
Pyydämme säännöllisesti asiakaspalautetta, sillä kehitämme jatkossakin yhdessä asiakkaiden kanssa palvelujamme aina vain paremmiksi.
-
Emme panosta loisteliaisiin tiloihin ja sisustukseen.
Ota meihin yhteyttä
Ensimmäinen askel palvelun käyttäjäksi on tapaaminen sijoituspäällikkömme kanssa. Kartoitamme tarpeesi, toiveesi ja tulevaisuuden suunnitelmasi. Toisessa tapaamisessa kerromme, kuinka aiomme ne toteuttaa.
Ole hyvä, ja jätä yhteydenottopyyntö