Joukkolainat – Kun tavoittelet tilisäästämistä korkeampaa tuottoa osakemarkkinoita pienemmällä riskillä

Perinteisissä joukkovelkakirjalainoissa saat vuotuisen koron ja sijoituksen erääntyessä aina sijoittamasi nimellispääoman kokonaisuudessaan takaisin.

Indeksilainat ovat myös joukkolainoja, mutta vuotuisen koron sijaan, niiden tuotto perustuu jonkin mielenkiintoisen sijoituskohteen kehitykseen. Tällaisia sijoituskohteita voivat olla esimerkiksi osakekorit, hyödykkeet tai vaikkapa valuutat.   

Indeksilaina myynnissä myöhemmin

  • Merkintäaika
  • Lainan liikkeeseenlaskija on Tapiola Pankki Oy 

Tee merkintä

Tee merkintä pankkipalveluita tarjoavissa toimistoissamme tai Tapiola Pankin verkkopalvelutunnuksilla puhelinpalvelussamme 01019 5102.

Pääomaturvattu sijoitus

Tapiola Pankin yleisölle myytävät indeksilainat ovat aina pääomaturvattuja, eli sijoituksen erääntyessä saat aina takaisin vähintään velkakirjan nimellisarvon. Indeksilainasijoituksen voi myös myydä ennen sen erääntymistä, jolloin sen arvo voi olla yli tai alle nimellisarvon. Tapiola Pankin indeksilainoilla on hyvät jälkimarkkinat.

Riskit

Joukkolainasijoituksiin liittyy aina riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä sijoituksen eräpäivänä. Tutustu Tapiola Pankin joukkolainaohjelmaesitteeseen.

Indeksilainasijoitukseen liittyvät riskit on kuvattu ohjelmaesitteessä ja lainakohtaisissa ehdoissa. Lue yleistä tietoa eri rahoitusvälineisiin liittyvistä riskeistä

 Joukkovelkakirjalainan ohjelmaesite  Ohjelmaesitteen täydennys 9-2011

Palveluntarjoaja: Tapiola Pankki Oy




Jaa