Top Women - osakeindeksiobligaatio

Lopulliset ehdot, vahvistettu 19.2.2008.

Yhtiöt, joiden johtoasemissa on sekä miehiä että naisia, ovat kannattavampia kuin pelkästään miesjohtoiset yritykset. Tämän ovat vahvistaneet useat tutkimukset, muun muassa konsulttiyhtiö McKinsey & Companyn kansainvälinen tutkielma Women Matter (2007) ja Elinkeinoelämän Valtuuskunnan syyskuussa 2007 julkistama analyysi, Naisten johtamat yritykset ja kannattavuus. Johdon monimuotoisuus nostaa oman pääoman tuottoastetta ja parantaa osakekurssin kehitystä. Tähän on monta selitystä: naiset tekevät valtaosan perheiden ostopäätöksistä, ja naisten johtamat yritykset ovat hyviä tunnistamaan asiakkaiden tarpeet sekä tarttumaan niihin. Toinen selitys on, että naisjohtajat tuovat liiketoimintaan uusia, vaihtoehtoisia näkökulmia.


Osakeindeksiobligaatio Top Women on sidottu 15 kansainvälisestä yhtiöstä koostuvaan osakekoriin.
Yhteisenä nimittäjänä näille yhtiöille ovat korkea oman pääoman tuotto, houkutteleva arvostus,
myönteinen kurssikehitys ja vahva naisedustus johdossa. Osakekori tarjoaa lisäksi hyvän riskien
hajautuksen toimialoittain ja maantieteellisesti ilman valuuttariskiä.

Sijoitusvaihtoehdot

Osakeindeksiobligaation sijoitusaika on kolme vuotta (19.2.2008 - 7.2.2011), ja sitä tarjotaan kahtena sijoitusvaihtoehtona:

  • Vaihtoehdossa Varovainen sijoittaja saa viitteellisesti 65 prosenttia
  • Vaihtoehdossa Offensiivinen (tuottohakuisempi) viitteellisesti 135 prosenttia osakekorin lasketusta kehityksestä.

Obligaatiossa ei ole valuuttariskiä ja sen pääoma on turvattu**).

**) Nimellismäärä maksetaan takaisin. Takaisinmaksuun liittyy normaali liikkeeseenlaskijariski. 

Yksityiskohtaisempi kuvaus

Yksityiskohtaisempi kuvaus osakeindeksiobligaatio Top Women on lainakohtaisissa ehdoissa ja ohjelmaesitteessä, jotka Rahoitustarkastus on hyväksynyt. Ne ovat saatavissa myös Tapiolan toimistoilta.

Tulosta myyntiesite (pdf).

Osakeindeksiobligaation liikkeeseenlaskija on Ålandsbanken Abp.

 



Jaa