Lopulliset ehdot, vahvistettu 17.12.2007.
Kehittyvät markkinat ovat maailman talouskasvun moottori. Tähän asti niiden nousu on ollut pääasiallisesti jatkuvasti kasvavan vientiteollisuuden ansiota. Mutta nyt myös niihin maihin kuuluvien kotimainen kulutus on alkanut kasvaa, kun vaurastuneet kansalaiset tavoittelevat länsimaista elintasoa.
Osakeindeksiobligaatio perustuu huolellisesti analysoituun Kiinan, Etelä-Korean, Brasilian ja Venäjän markkinoilta koottuun salkkuun. Näiden maiden merkitys maailmantaloudelle on kasvanut dynaamisesti. Esimerkiksi Kiinan osuus globaalista kasvusta on jo tänä vuonna suurempi kuin Yhdysvaltojen. Maat ovat taloudeltaan terveitä ja vähemmän riskialttiita kuin aikaisemmin.
Sijoitusvaihtoehdot
Osakeindeksiobligaation sijoitusaika on 3,5 vuotta (17.12.2007 - 17.5.2011) ja se liikkeeseen lasketaan kahtena sijoitusvaihtoehtona:
- Varovainen: emissiokurssi 100 % ja osallistumisaste 65 % lasketusta salkun kehityksestä.*
- Offensiivinen (tuottohakuisempi): emissiokurssi 110 % ja osallistumisaste 125 % lasketusta salkun kehityksestä.* 10 % ylikurssi on lisämaksu mahdollisuudesta korkeampaan tuottoon.
Pääoma on turvattu molemmissa vaihtoehdoissa.
* Osallistumisasteet ovat alustavia ja ne tarkentuvat 19.12.2007 mennessä.
Osakeindeksiobligaation liikkeeseenlaskija on Ålandsbanken Abp.
Yksityiskohtaisempi kuvaus
Yksityiskohtaisempi kuvaus osakeindeksiobligaatio Emerging Markets on lainakohtaisissa ehdoissa ja ohjelmaesitteessä, jotka Rahoitustarkastus on hyväksynyt. Ne ovat saatavissa myös Tapiolan toimistoilta.