Varautuminen riskeihin - oma sietokyky

Talouden riskeihin voi varautua omalla riskienhallintasuunnitelmalla. Sen avulla voi arvioida, kuinka hyvin oma talous kestää muuttuvia taloudellisia tilanteita.

Oman talouden pitkän tähtäimen suunnitteluun löytyy monenlaista apua.

    Oman talouden riskienhallintasuunnitelma lainaa haettaessa

    Lainaa haettaessa pankki arvioi maksukykyäsi ja vakuuksiasi. Tämän arvion perustana ovat kuitenkin sinun antamasi tiedot. Osan niistä pankki pystyy tarkastamaan, mutta ei kaikkia.

    Muilta osin luotetaan kertomaasi. Jos halu ottaa lainaa ylittää kyvyn arvioida riskejä, ei totuudenmukaiseen arvioon ole mahdollisuuksia.

    Oman maksukyvyn yliarviointi on vain haitaksi

    On hyvä ymmärtää, että kaikki mahdolliset seuraukset vääristä tai ylioptimistisista tiedoista joutuu viime kädessä kantamaan itse.

    Siksi oman talouden arviointi on syytä tehdä rehellisesti ja ottaa huomioon kaikki ne tekijät, jotka saattavat vaikuttaa heikentävästi maksukykyyn.

    Huomioon otettavia asioita

    Lainat ja korkotason nousu

    • Paljonko korkojen nousu saa vaikuttaa lainojen maksueriin, jotta se ei vaikuta vähentävästi talouden käytettävissä olevaan rahamäärään?
    • Kuinka paljon voi tinkiä muuhun elämiseen käytettävästä rahamäärästä?
    • Jos korkotaso pysyy pitkään korkeana, onko lainan takaisinmaksusuunnitelmassa varaa pidentämiseen?
    • Miten pidennys vaikuttaa lainasta maksettavaan kokonaiskorkoon?

    Talouden muutokset

    • Paljonko ja kuinka pitkäksi aikaa tulot voivat laskea työttömyyden tai sairastumisen vuoksi?
    • Minkälainen irtisanomisturva on ja mikä on ansiosidonnaisen päivärahan määrä ja kesto?
    • Onko suunnitelmissa perheenlisäystä ja mikä sen vaikutus talouteen on?
    • Kuinka pitkäksi aikaa puoliso voi jäädä hoitovapaalle?
    • Miten paljon lasten päivähoitokustannukset vaikuttavat talouteen?
    • Jos palkkaus muodostuu provisiopalkasta, onko näkyvissä suuria heilahteluja provision määrissä?

    Asuntoon kohdistuvat riskit

    • Kuinka paljon yhtiövastike saa kasvaa taloyhtiön remontin myötä?
    • Kuinka suuren lisälainan ottaminen on mahdollista esim. putkiremontin tai muun yllättävän menoerän hoitamiseksi?
    • Kuinka paljon asunnon hinta saa laskea, jotta siitä saadulla rahalla voidaan maksaa lainat pois?
    • Miten pitkään myyntiaikaan pitäisi varautua?
    • Minkälaisia ongelmia asunnosta luopuminen ja esim. vuokralle muuttaminen aiheuttaisi?

    Monelle meistä asunto muodostaa varallisuuden perustan. Siksi siihen kohdistuvaa lainaa ei pidä ylimitoittaa omaan maksukykyyn nähden.

    Kohtuullisella lainoituksella on mahdollista kasvattaa omaa varallisuutta.

    Keinoja varautua ja suojautua riskeiltä

    Säästäminen ja samanaikaisesti lainan maksaminen kuulostaa ensi alkuun erikoiselta ajatukselta. Se on kuitenkin mahdollista. Pienikin säästösumma kuukaudessa tuo liikkumavaraa talouteen ja säästäminen tapahtuu huomaamatta.

    Rahastot ja talletukset

    Rahastot ja talletukset sopivat hyvin lyhyt- tai pitkäaikaiseen säästämiseen.

    • Esimerkiksi lomamatkoihin, pitkän tähtäimen hankintaan tai pahan päivän varalle säästämiseen.
    • Säästöistä voi purkaa varoja silloin, kun tarve yllättää, eikä muu talouden hoito silloin häiriinny.

    Vakuutussäästäminen

    Vakuutussäästäminen antaa rahasto- ja talletussäästämisen lisäksi suojaa, jos perhettä kohtaa läheisen menetys.

    • Esimerkiksi puolison poismenon johdosta säästöhenkivakuutus paikkaa tulonmenetyksestä aiheutuvaa maksukyvyn heikentymistä.
    • Säästöjä voi myös nostaa säästöaikana vakuutusturvan silti jäädessä voimaan.

    Eläkesäästäminen

    Eläkesäästäminen on varautumista eläkkeelle siirtymisestä aiheutuvaan säännöllisen tulon vähenemiseen.

    • Palkkatulot putoavat jopa 60 % totutusta työtulosta, jolloin työikäisenä aloitetulla pienelläkin kuukausittaisella säästösummalla voi nostaa eläketuloaan.
    • Mitä varhaisemmassa vaiheessa eläkesäästämisen aloittaa, sitä pienemmällä kuukausisäästöllä pääsee tavoiteltuun eläkeajan lisätuloon.
    • Jos eläkkeelle siirtyessä on vielä asuntolainoja jäljellä, tuo vapaaehtoinen säästöeläke lisää maksukykyä eikä kuukausittainen lainanlyhennys tuota vaikeuksia.

    Talous- ja velkaneuvonta

    Talous- ja velkaneuvonta on lakisääteinen, asiakkaille maksuton palvelu, jossa

    • annetaan tietoja ja neuvotaan talouden ja velkojen hoidossa
    • avustetaan talouden suunnittelussa ja taloudellisen tilanteen selvittämisessä
    • avustetaan sovintoneuvotteluissa velkojien kanssa.

    Velkajärjestelyssä järjestellään velkojen maksaminen velallisen maksukyvyn mukaiseksi. Tarkoitus on, että velalliselle jää velkojen maksun jälkeen tietty lailla vahvistettu määrä varoja elämiseen ja asumiseen.

    Neuvontaa järjestävät ensisijaisesti kunnat. Talous- ja velkaneuvonnan yhteystiedot saa puhelinluettelosta tai kunnan ja Kuluttajaviraston kotisivuilta.

    Taloudensuunnittelu

    Taloudensuunnitteluun löytyy malleja esimerkiksi internetistä. Neuvoja antavat niin eri viranomaiset kuin järjestötkin:



    Jaa