Keskinäisessä yhtiössä omistaja-asiakkaalla on oikeus vaikuttaa ja käyttää omistajan valtaa. Omistaja-asiakas voi vaikuttaa osallistumalla yhtiökokoukseen, joka on keskinäisen yhtiön ylin päättävä elin. Yhtiökokouksessa jokaisella läsnäolijalla on yksi ääni ja lisä-ääniä vakuutusmaksujen (Vahinko-Tapiola, Eläke-Tapiola) tai säästöosuuksien (Henki-Tapiola) mukaan.
Yhtiökokouksessa omistajien edustajat mm. valitsevat hallintoneuvostojen jäsenet. Pyrkimyksenä on, että hallintoneuvostojen kokoonpano jakaantuu sen mukaan, miten yhtiöön kertyy maksutuloja eri asiakaslohkoista ja alueilta.
Vakuutuksenottajia edustavat hallintoneuvoston jäsenet valitsevat yhtiölle hallituksen. Hallintoneuvostojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat muodostavat hallintoneuvostojen yhteistyövaliokunnan, joka valvoo koko Tapiolan toimintaa.
Asiakkaiden edustajat vaikuttavat myös Tapiolan neuvottelukunnissa. Tapiolan 20 alueellisen neuvottelukunnan, Pk-yritysten neuvottelukunnan, Pankin neuvottelukunnan ja Maa- ja metsätalouden neuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa edistää asiakasnäkökulman esilläpitoa Tapiola-ryhmän toiminnassa ja tehdä hallituksille aloitteita palvelujen kehittämiseksi. Neuvottelukunnissa on jäseniä yhteensä noin 270.