Vuokra-asunnon vakuuttaminen

Asuitpa sitten vuokralla tai omistusasunnossa, irtaimistovakuutuksen kannalta sillä ei ole suurta merkitystä. Rakennuksen voi sen sijaan vakuuttaa ainoastaan rakennuksen omistaja.

Kotivakuutuksella vakuutetaan kotiin kuuluvaa omaisuutta kuten esimerkiksi sohva ja tietokone. Omakoti- ja rivitalossa lisäksi oma piha ja siellä olevat rakennelmat kuuluvat vakuutukseen. Jos sinulla on vakituisen kodin lisäksi kesämökki tai muu vapaa-ajan asunto, tarvitset sille oman vakuutuksen.

Muuton ja remontin aikana sekä vanha että uusi koti on vakuutettu Tapiolan kotivakuutuksella. Molempia asuntoja ei tarvitse siis erikseen vakuuttaa. Muuton yhteydessä on kuitenkin aina muistettava ilmoittaa uusi osoite ja asunnon tiedot Tapiolaan.

Lisätietoja Tapiolan kotivakuutuksista voi lukea Kodin vakuutuksen -sivulta.

Vuokralainen tarvitsee aina oman kotivakuutuksen

Vuokrasopimukseen liitetään yhä useammin ehto, jossa vuokralaisella tulee olla oma kotivakuutus. Vaikka ehtoa ei vuokrasopimuksessa olisikaan, kannattaa vakuutus kuitenkin aina ottaa. Taloyhtiön tai vuokraisännän ottama vakuutus ei korvaa vuokralaisen omaisuudelle sattuvia vahinkoja.

Kodin vakuutuksella vakuutetaan omat tavarat kuten esimerkiksi tietokone ja polkupyörä. Lisäksi huoneen kiinteät sisustukset kuten tapetit ja parketti sisältyvät Kodin vakuutukseen. Vakuutukseen kuuluu lisäksi vastuu- ja oikeusturvavakuutukset. Ne korvaavat kustannuksia, jos aiheutat vahinkoa ulkopuoliselle tai joudut turvautumaan lakimiesapuun.

Vuokranantaja vakuuttaa rakennuksen ja tarvittaessa kiinteät sisusteet

Vuokranantaja voi halutessaan vakuuttaa vuokra-asunnon kalusteet ja kiinteät sisusteet kuten parketin omalla kotivakuutuksella. Yleensä ei kuitenkaan ole välttämätöntä ottaa erillistä vakuutusta rivi- ja kerrostaloasunnolle, koska vakuutusturvaksi riittää vuokralaisen oma kotivakuutus.

Vuokralla olevan omakotitalon vakuuttamisesta huolehtii aina rakennuksen omistaja eli vuokranantaja. Tämä vakuutus ei kuitenkaan korvaa vuokralaisen omaisuutta.



Jaa