Laki määrittelee vuokralaisen ja vuokranantajan oikeudet ja velvollisuudet. Perussääntönä kannattaa pitää sitä, että kaikki sopimukset tehdään aina kirjallisesti, vaikka kyseessä olisi pieneltä ja harmittomalta tuntuva asia.
Vuokrasopimus on molempien osapuolien turva
Kirjalliseen vuokrasopimukseen kirjataan kaikki vuokrasuhteeseen liittyvät ehdot. Vuokrasopimus voi olla voimassa toistaiseksi tai määräajan. Toistaiseksi voimassaoleva sopimus päättyy, kun vuokralainen tai vuokranantaja irtisanoo sen. Määräaikainen sopimus sitoo vuokralaista ja vuokranantajaa pääsääntöisesti koko sovitun määräajan - sitä ei voi sanoa irti aikaisemmin ilman laissa määrättyä perustetta. Tällainen peruste on vuokralaisen osalta esimerksi muutto työn tai opiskelun vuoksi toiselle paikkakunnalle. Vuokranantaja voi irtisanoa määräaikaisen sopimuksen, jos hän tarvitsee asunnon omaan tai perheenjäsenensä käyttöön.
Vuokrasopimus irtisanotaan kirjallisesti
Irtisanomisessa on noudatettava sovittua irtisanomisaikaa. Irtisanominen tehdään kirjallisesti ja todistettavasti esimerkiksi saantitodistuksella. Näin voidaan riitatapauksessa todistaa, että irtisanominen on tehty ja määrittää sen tekoaika.
Vakuus ja muuta huomioitavaa
Vuokranantaja voi ottaa vuokralaiselta vakuuden. Vakuuden määrä voi olla korkeintaan kolmen kuukauden vuokraa vastaava summa. Vakuudesta sovittaessa kannattaa kirjata ylös myös, mitä mahdollisia saatavia vakuus korvaa. Yleensä tällaisia ovat varsinainen vuokra ja erilaiset käyttöön ja kulutukseen perustuvat maksut. Voidaan kuitenkin sopia, että vakuus kattaa myös mm. vuokrahuoneistolle aiheutuneita vaurioita, ylimääräisiä siivouskuluja ja perimiskuluja.