Hallintoneuvosto

Yhtiökokous valitsee yhtiölle hallintoneuvoston, jonka tehtävänä on valvoa yhtiön hallintoa.

Vahinko-Tapiolan yhtiökokouksessa hallintoneuvostovalinnat tehdään vakuutuksenottajien ja Tapiola-ryhmän hallintoneuvostojen yhteistyövaliokunnan ehdotusten perusteella. Hallintoneuvoston jäsenten toimikausi on kolme vuotta. Tällä hetkellä Vahinko-Tapiolan hallintoneuvostoon kuuluu 25 jäsentä.

Hallintoneuvoston jäseniä valittaessa pyritään siihen, että hallintoneuvoston kokoonpano vastaisi yhtiön asiakaskannan rakennetta asiakaslohkokohtaisen ja alueellisen maksutulojakauman mukaan. Lisäksi otetaan huomioon esteellisyysperiaatteet, joiden mukaan esteellisiä hallintoneuvoston jäseniksi ovat kilpailevan finanssiryhmän palveluksessa tai hallinnossa toimivat henkilöt.

Vahinko-Tapiolan hallintoneuvoston jäsenet

Hallintoneuvoston tehtävät

Hallintoneuvoston tehtävänä on

  • valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa
  • antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta
  • päättää hallituksen jäsenten ja varajäsenten määrästä
  • valita ja vapauttaa hallituksen jäsenet, varajäsenet, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä määrätä jäsenten palkkiot ja matkakustannusten korvausperusteet
  • päättää ylimääräisen yhtiökokouksen pitämisestä
  • päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista taikka yhtiön organisaation olennaista muuttamista

Hallintoneuvosto voi lisäksi antaa hallitukselle ohjeita laajakantoisissa ja periaatteellisesti tärkeissä asioissa.

Hallintonejuvosto kokoontuu pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa. Yhtiökokous päättää vuosittain hallintoneuvoston palkkiot ja matkakustannusten korvausperiaatteet. Hallintoneuvoston jäsenten kokouspalkkio vuonna 2011 on 900 euroa kokoukselta ja puheenjohtajan vuosipalkkio lisäksi 8 000 euroa ja varapuheenjohtajan 4 800 euroa. Palkkioista maksetaan TyEL-maksu. Hallintoneuvoston jäsenten matkakustannukset korvataan valtion matkustussäännön I luokan mukaan.



Jaa