Kiinteistötoiminta

Kiinteistötoiminnan merkittävimmät ympäristövaikutukset aiheutuvat hallinnassa olevan kiinteistöomaisuuden ylläpidosta sekä kiinteistöjen rakennuttamisesta. Tapiola-ryhmän kiinteistöomaisuutta hallinnoivan Kiinteistö-Tapiolan ympäristötoiminnan keskiössä ovat kiinteistöjen elinkaaren aikaisen energiankulutuksen hallinta sekä ympäristöasioiden jalkauttaminen koko toiminnan arvoverkostoon, kiinteistön käyttäjistä kiinteistösijoittajiin.

Kiinteistö-Tapiola seuraa hallinnoimiensa kiinteistöjen energian ja veden kulutusta säännöllisesti ja hyödyntää kerättyjä tietoja toiminnan kehittämisessä. Tavoitteena on vähentää kiinteistöjen ympäristövaikutuksia sekä teknisten että tiedonkulkuun, raportointiin ja opastukseen perustuvien keinojen avulla.

Rakennuttamisessa ja kiinteistöjen hallinnoinnissa käytetään toiminnan ohjaukseen myös kiinteistöjen ympäristösertifikaatteja (mm. LEED). Usealta Kiinteistö-Tapiolan hallinnassa olevalta kiinteistöltä löytyy joko ympäristösertifikaatti tai sertifiointiprosessi on käynnissä.
 
Kiinteistö-Tapiola on mukana kiinteistötoimialan keskeisimmissä energiansäästösopimuksissa sekä pyrkii mahdollisuuksien mukaan olemaan aktiivinen toimija kiinteistöalan eri kehityshankkeissa, jotka tähtäävät vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen rakennettuun ympäristöön. Tapiolan toiminnalla tai tuotteilla ei ole vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen ekologisesti arvokkailla alueilla. Rakennuttamisen osalta toimitaan siten, että ei haitata suojeltavia eliöitä tai alueita.

Lue lisää Kiinteistö-Tapiolan sivuilta 


Jaa