Tapiola-ryhmä

Asiakkaiden etu aina ensimmäisenä 

Vakuutuksenottajien omistaman Tapiolan tehtävänä on tuottaa asiakkailleen etuja sekä kestäviä hyvinvoinnin ja menestyksen ratkaisuja.

Kaikki Tapiolan vakuutus- ja finanssiyhtiöt toimivat keskinäisyyden ajatuksen pohjalta. Asiakas omistaa keskinäiset vakuutusyhtiöt, jotka puolestaan omistavat yhtiöryhmän muut yhtiöt. Ulkopuolisia sijoittajia ei ole, joten Tapiolan voitot voidaan käyttää asiakkaiden palvelujen ja etujen kehittämiseen.

Tapiolan arvot määrittävät tavan, jolla yhtiöryhmä toteuttaa toiminta-ajatustaan. Tapiola-ryhmän kolme arvoa - asiakkaiden etu, yhdessä menestyminen ja vastuu tavaksi - muodostavat kiinteän kokonaisuuden.

Laadulla lisäarvoa

Tapiolan toiminnan tavoite on tuottaa lisäarvoa omistaja-asiakkaille. Jatkuva ja systemaattinen laadun kehittäminen on olennainen osa tätä työtä.

Palveluita kehitetään ja tuotetaan ryhmätasolla yhtiöiden yhteistyönä yksityistalouksille, yrityksille, suurasiakkaille ja yhteisöille. Tapiolan palveluja saa koko Suomessa yhteensä 170 liikepaikasta.



Jaa