Edustajat ja yrittäjät kertovat työstään

Henri
Edustaja, kotitaloudet

”Olen kotitalouksiin, säästämiseen ja sijoittamiseen sekä pankkimyyntiin keskittyvä edustaja. Tärkein tehtäväni on hankkia uusia asiakkaita Tapiolaan – ja kotitalousasiakkaita puhutteleekin Tapiolan tapa toimia ja tarjota reiluja etuja.

Tuon asiakkaille lisäarvoa selvittämällä yhdessä heidän kanssaan, millaisia henkilö- ja omaisuusriskejä heillä on ja millaisia toimia heidän taloudellinen tilanteensa kaipaa. Sitten tarjoan ratkaisuja, jotka valitsemmeyhdessä asiakkaan kanssa.Tavoitteeni on aina löytää jokaiselle hänen tarpeitaan parhaiten vastaava lopputulos. Näin varmistan, että asiakas on tyytyväinen Tapiolaan jatkossakin.

Pidän työstäni sen monipuolisuudenkin takia. Vain Tapiolan edustaja voi hoitaa yksityisasiakkaan asiat näin kattavasti kerralla kuntoon!

Tapiolan tuki ja koulutus on kannustanut minua yrittäjäurallani. Olen päässyt kehittymään yrittäjänä ja kasvattamaan liikevaihtoani tasaisesti, ilman liian suuria riskejä. Aloitin yrittäjänä heti koulun jälkeen ja olen viihtynyt hyvin. Tulevaisuudessa voisin ehkä perustaa Tapiolan franchising-toimiston tai palvelupisteen. Näin voisin kasvattaa liiketoimintaani vielä lisää omalla kotiseudullani.”

Kalevi
Edustaja, yrittäjäasiakkaat

”Yrittäjien turvaaminen täyttää päiväni viisi päivää viikossa, maanantaista perjantaihin. Mielenkiintoista työtä, jossa onnistuminen palkitsee! On tärkeää tunnistaa asiakkaan kokonaisriskit yhteistyössä hänen kanssaan – ja rakentaa sitten riittävän monipuolinen ja kattava ratkaisu niihin varautumiseen.

Olen itse aktiivisen yrittäjän maineessa ja osallistun paikallisiin yrittäjätapahtumiin Tapiolan edustajana. Niissä saa mukavasti lisää kontaktipintaa.

Tapiolan tarjoama Yrittäjän Omaturva on hyvä ja kattava kokonaisuus, jota on ilo myydä. Sen avulla asiakas saa kerralla turvattua yrityksen jatkuvuuden, perheen turvan ja oman toimeentulon.Tavoitteeni on tuoda henkilöriskit ja ratkaisut yrittäjäasiakkaille selkeästi esille. Jotkut ovat jälkeenpäin erikseen soittaneet ja kiittäneet. Se tuntuu tietysti hyvältä.

Teen yhteistyötä oman alueeni yritysrahoitus- ja henkilöriskipäällikköjen kanssa yhteisten asiakkaiden tiimoilta viikoittain. Pidän hyvää huolta nykyisistä yrittäjäasiakkaista ja autan heitä löytämään ratkaisuja liiketoiminnan muutostilanteissa.

Hoidan yrittäjäasiakkaan yksityis- sekä yrityspuolen vakuutus- ja talousratkaisut kuntoon kerralla. Tapiolan edustaja onkin ainoa laatuaan Suomessa, joka voi hoitaa yrittäjäasiakkaan asiat näin kattavasti (eläke, vahinkovakuutukset, pankki, varainhoito).

Tapiolan tuki ja koulutus on kannustanut minua urallani. Olen päässyt kehittymään ja kasvattamaan liikevaihtoani tasaisesti, ilman liian suuria riskejä. Olen käynyt keskusteluja siitäkin mahdollisuudesta, että voisin tulevaisuudessa perustaa Tapiolan franchising-toimiston tai palvelupisteen ja kasvattaa liiketoimintaani omalla kotiseudullani.”

Heikki
Edustaja, maatilat

”Olen maatiloihin erikoistunut Tapiolan edustaja. Me Tapiolassa haluamme varmistaa, että asiakkaamme saavat parasta mahdollista palvelua ja ammattimaistahuolenpitoa. Tapiola panostaa maatilojen hyvinvointiin ja menestykseen.

Kiinnostaisiko sinua tällainen työ? Meitä maatiloihin erikoistuneita edustajia on kautta Suomen, mutta johtavana maatilavakuuttajana Tapiola tarvitsee lisää innostuneita ammattilaisia koulutettavaksi maatilojen vakuutus- ja finanssiasiantuntijoiksi.

Tilakäynneillä kartoitamme talous-, henkilö- ja omaisuusriskit ja esitämme niitä poistavia tai pienentäviä ratkaisuja. Asiakkaat arvostavat reilua peliä ja hyvää huolenpitoa myös silloin, kun esitämme tilan turvallisuutta parantavia toimenpiteitä.

Työhöni kuuluu tietysti myös uusien maatila-asiakkaiden hankkiminen Tapiolaan. Toimintatapani on riskejä kartoittava ja sopivia, räätälöityjä ratkaisuja esittävä. Kartoitan aina maatilan liiketoiminnan kokonaisuutena. Se on sekä tilan isäntäväen että Tapiolan kannalta paras lähtökohta hyville ratkaisuille.

Asiakkaat muistavat minut kokonaispalvelusta, jossa riskit ja ratkaisut löydettiin yhdessä. Työhöni kuuluu myös maatilojen rahoitusratkaisujen löytäminen yhdessä isännän ja emännän kanssa.

Tapiolan tuella olen päässyt hyvin vauhtiin työssäni, ja liikevaihto on kasvanut mukavasti ilman turhan suuria riskejä. Näen mahdollisena, että tulevaisuudessa ryhtyisin paikallispalveluyrittäjäksi tai perustaisin palvelupisteen seudulle, josta olen kotoisin.”

 Ari Mikkonen
Paikallisjohtaja, Pohjois-Karjala

”Oman kokemukseni perusteella Tapiola on huipputyönantaja. Urapolkuni on vienyt minut edustajasta yhteyspäälliköksi ja edelleen paikallisjohtajaksi ensin Etelä-Kymenlaaksoon ja sitten Pohjois-Karjalaan vuonna 2010. Koulutukseltani olen insinööri AMK, ja lisäksi olen suorittanut vakuutusalan VTS-ammattitutkinnon.

Hienointa tässä kaikessa on ollut se, että olen saanut tehdä töitä yritys- sekä yksityisasiakaspuolella eri tehtävissä ja uusien työkavereiden kanssa. Kaikki toimenkuvat ovat olleet erittäin monipuolisia, ja kehittymisen varaa on rajattomasti. Se tekee työstä mielenkiintoista ja haastavaa.

Tapiolan vastuullisuus työnantajana näkyy monin tavoin työn arjessa: monipuoliset koulutusmahdollisuudet, talon sisäiset tukiverkostot ja erilaiset tavat kehittää osaamista – kun on itse valmis ennakkoluulottomasti kehittymään. Suosittelen!”



Jaa