Vuonna 2007 palkitaan kuusi sankarikoiraa

LEHDISTÖTIEDOTE
5.12.2007

Tapiola-ryhmä palkitsee yhdessä Suomen Kennelliiton kanssa vuoden sankarikoirat. Tänä vuonna sankarikoira-palkinnot myönnetään kuudelle koiralle. Suomen Kennelliitto myöntää sankarikoiran arvon vuosittain yhdelle tai useammalle sellaiselle koiralle, joka on merkittävästi vaikuttanut siihen, että ihmishenki on pelastunut. Kennelliiton hallitus on myöntänyt palkinnon vuodesta 1997 lähtien.

Tänä vuonna sankarikoirina palkitaan alaskanmalamuutti Aku, berninpaimenkoira Ami, rottweiler Bande, harmaanorjanhirvikoira Hector, labradorinnoutaja Pate sekä sekarotuinen Leevi.  Koirat palkitaan Voittaja 2007 –näyttelyissä lauantaina 8.12.2007 Helsingin Messukeskuksessa. Mukana palkitsemassa on Tapiolan Agria-eläinvakuutuksien yhteyspäällikkö Kirsi Salmijärvi.

Palkittavat koirat ovat löytäneet kadonneita ja hälyttäneet apua


Kirsi Salmijärven mukaan Helsingin Messukeskuksessa 8.12.2007 palkittavat koirat ovat tehneet merkittäviä tekoja. Palkittavista koirista alaskanmalamuutti Aku pelasti kanoottiretkellään vedenvaraan joutuneen pariskunnan. Koira löysi rantakodasta pahasti kylmettyneen pariskunnan, jonka kanootti oli kaatunut myrskyssä.

Berninpaimenkoira Ami puolestaan pelasti perheen tulipalon kourista. Koira oli vaistonnut savun hajun, hypännyt yöllä omistajiensa sänkyyn ja herättänyt nämä. Perheen herättyä kävi selväksi, että talon eteläpäädyssä ollut terassi paloi valtoimenaan. Pelastustehtävä ei ollut Amille ensimmäinen, sillä koira on pelastanut emäntänsä useaan otteeseen diabetesshokista.

Rottweiler Bande löysi aamulenkkinsä aikana maahan kaatunen iäkkään miehen, jonka jalat eivät kantaneet. Banden isäntä kutsui ambulanssin paikalle.

Harmaanorjanhirvikoira Hector pelasti metsästäjän karhun kynsistä. Haavoittunut karhu oli hyökännyt metsästäjän kimppuun, mutta Hector tuli apuun ja kävi karhun kimppuun. Karhu pakeni paikalta Hectorin ansioista, sillä koira oli onnistunut puremaan karhua ampumahaavasta.

Labradorinnoutaja Pate löysi tajuttoman miehen, joka retkotti pää puoliksi vedessä rannalla. Pate ja kaksi muuta perheen koiraa yrittivät saada miestä heräämään, mutta tajuton mies heräsi vasta päästyään sairaalaan.

Sekarotuinen Leevi hälytti apua, kun sen omistaja tippui hevosen selästä ja loukkaantui vakavasti. Ilman Leevin haukuntaa onnettomuus olisi jäänyt pitkäksi aikaa huomaamatta ja apu saamatta. 

Tapiolalla ja Suomen Kennelliitolla on laaja yhteistyösopimus, johon sankarikoiran palkitseminen kuuluu. Tapiola-ryhmän yhteyspäällikön Kirsi Salmijärven mukaan sankarikoirat ovat vakuutus- ja finanssipalveluja tarjoavalle yhtiölle hyvä palkitsemiskohde, koska koirat ovat toiminnallaan estäneet suurempien vahinkojen syntymisen. 

LISÄTIETOJA:

Tiedotuspäällikkö Kaija Unhola
Suomen Kennelliitto
puh. (09) 8873 0292 tai 050 432 0844
www.kennelliitto.fi

Yhteyspäällikkö Kirsi Salmijärvi
Tapiola-ryhmä
puh. 040 727 6023

Tiedotuspalvelut / Tiina Niemi



Jaa