Tapiola tukee nuoria asiakkaitaan Oma Stipendillä

LEHDISTÖTIEDOTE
21.2.2007

Tapiola-ryhmä jakaa vuosittain kannustestipendin nuorelle, lahjakkaalle asiakkaalleen. Ensimmäinen stipendi julistettiin haettavaksi Omatalous-asiakaslehdessä viime joulukuussa, ja ensimmäinen stipendin saaja on nyt valittu. Stipendin suuruus on 15 000 euroa, joka annetaan saajalleen 5 000 euron erissä kolmen vuoden aikana.

"Yleensä Tapiolan sponsorointikohteet kohdentuvat enemmän Tapiolan liiketoimintaan ja valitsemme ne vastuullisen yritystoiminnan osa-alueilta. Vaikka asiakkaamme pääsevätkin monella tavalla hyödyntämään Tapiolan sponsorointikohteita, eivät kohteet sinänsä liity asiakkaisiin. Tästä heräsi kysymys, pitäisikö meillä olla jokin muu keino korostaa keskinäisyyttämme, ja nostaa esille asiakaskuntaamme”, kertoo johtaja Arto Jurttila Oma Stipendin taustoista.

"Näin syntyi idea perustaa stipendi nuoria asiakkaitamme varten. Nuoret ovat olleet toiminnassamme ehkä vähemmän esillä, ja stipendillä Tapiola nostaa esille nuoria asiakkaitaan. Tästä syystä rajasimme stipendin saajan iän niin, että saajan on oltava stipendin ensimmäisen erän maksamisvuonna enintään 25-vuotias”, Jurttila täsmentää.

"Stipendinsaajan hyödyntäminen esimerkiksi Tapiolan markkinointiviestinnässä ei ole ykköstavoite, mutta se ei ole täysin poissuljettukaan", Jurttila huomauttaa.

Oma Stipendi on kannuste

”Stipendi kannustaa nuoria toimimaan aktiivisesti omalla sarallaan ja unohtamaan liian vaatimattomuutensa. Tuomme julkisuuteen nuoria asiakkaitamme heidän oikeilla taidoillaan eikä vain hetkellisillä ansioilla. Stipendin kolmivuotisuus auttaa stipendin saajaa suunnittelemaan elämäänsä pitkäjänteisemmin kuin jos maksaisimme summan yhdellä kertaa," Jurttila kertoo.

Oma Stipendin saajalla on oltava mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä omassa tutkimus-, harrastus- tms. toiminnassaan valtakunnallisesti merkittävälle tasolle. Oma Stipendi voidaan antaa nuorelle, joka toimii kulttuurin, tieteen, urheilun tai liikunnan alalla tai sosiaalisen toiminnan, terveyttä ja hyvinvointia edistävän toiminnan tms. alalla. Stipendin saajan arvopohjan on oltava eettinen ja kestävä.

Ensimmäinen Oma Stipendi Kiira Korvelle

Tapiolan ensimmäistä Oma Stipendiä haki määräaikaan mennessä noin sata nuorta. Puolet hakemuksista liittyi urheiluun tai liikuntaan. Kolmannes hakijoista oli musiikki- tai tanssitaiteen edustajia. Viidennes hakemuksista liittyi tutkimukseen tms.

"Olimme yllättyneitä kuinka taitavia ja monipuolisia asiakkaita meillä on. Joukossa oli paljon hyviä hakijoita, mutta Kiira Korpi erottui joukosta ylivoimaisesti. Hän on saavuttanut hyviä tuloksia ja hänen menestymismahdollisuutensa jopa kansainvälisestikin ovat jatkossa suuret. Hän on myös hoitanut luistelun ohella koulunsa hyvin ja on käyttäytymisellään hyvä esimerkki ikäisilleen", Jurttila perustelee valintaraadin päätöstä.

Seuraavan stipendin hakemisesta ilmoitetaan Omatalous-asiakaslehdessä marras-joulukuussa.

Lisätiedot:www.tapiola.fi>yhteistyö

Tiedotuspalvelut/Tuula Laru



Jaa