Tapiola tukee monikulttuurista teatteriesitystä

12.1.2007
LEHDISTÖTIEDOTE

Mikkelin Teatteri järjestää yhteistyössä paikallisten maahanmuuttajajärjestöjen sekä Tapiola-ryhmän kanssa monikulttuurisen teatteriesityksen. Esityksen valmistaa ja esittää paikallisista maahanmuuttajista koottu vapaaehtoisten ryhmä. Esitykset alkavat toukokuussa, ja ne ovat maksuttomia.

Hankkeen tarkoituksena on edistää maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään sekä ennaltaehkäistä maahanmuuttajien syrjäytymiskehitystä Mikkelissä ja lähiympäristössä.

Vastuullinen toiminta on Tapiolalle tärkeää

Tapiola on Suomen suurin keskinäinen yhtiöryhmä. Keskinäisyys perustuu yhteisvastuuseen, riskien jakamiseen yhdessä. Monikulttuurisuuden tukeminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen ovat osa Tapiola-ryhmän sosiaalista yhteiskuntavastuuta.

”Tapiola haluaa kantaa yhteiskunnallisen vastuunsa ja toimia omistaja-asiakkaittensa odotusten mukaisesti, mieluiten odotukset ylittäen. Mahdollisuus olla mukana estämässä tai vähentämässä ihmisryhmien syrjäytymistä on Tapiolalle tärkeää”, sanoo aluepäällikkö Juha Liukkonen Tapiolan Mikkelin toimistosta.

Sosiaalisten kohteiden tukeminen on oleellinen osa Tapiolan toimintaa. Tapiola on Suomen Punaisen Ristin pääyhteistyökumppani, nimikkohankkeena ystävätoiminta. Tapiola on myös lahjoittanut Kirkon ulkomaanavun kautta varat koulun perustamiseksi Kongoon, sekä tukenut aiempina vuosina SPR:n turvatalotoimintaa.

Lisätietoja:

Juha Liukkonen, aluepäällikkö, Mikkelin toimisto
Puh. 015-6705837, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi

Tiedotuspalvelut/Stefan Leppänen



Jaa