LEHDISTÖTIEDOTE 17.4.2007
Tapiola Pankki nostaa primekorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä neljään prosenttiin. Korotus tulee voimaan 2.5.2007 alkaen. Tapiola Prime on Tapiola Pankin viitekorko, jota pankki käyttää viitekorkona sekä talletuksissaan että lainoissaan. ”Päätös primen nostamisesta perustuu yleiseen markkinakorkojen kehitykseen”, Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti sanoo.
Tapiola Pankki korottaa 2.5.2007 myös käyttö- ja säästötilien korkoa. Pankin käyttötilien korko nostetaan toukokuun alussa 2 prosenttiin ja säästötilien korko ylimmillään jopa 3,05 prosenttiin. Tapiola Pankissa primen korotus vaikuttaa aina myönteisesti tiliasiakkaisiin, koska heille maksetaan aiempaa parempaa korkoa.
Korkotaso ei vaikuta merkittävästi lainanottamiseen
Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti ei odota yleisen korkotason nousun vaikuttavan merkittävästi lainanottohalukkuuteen, sillä Tapiolan Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan kuluttajien luottamus omaan talouteensa on säilynyt vahvana.
Asuntojen hinnat ovat nousseet, vaikka lainojen korot ovat kohonneet vuodesta 2005 saakka. ”Euroalueen yleinen korkotaso alkaa olla kuitenkin vasta normaalilla tasolla. Maltilliset muutokset korkotason nousussa eivät ole vielä vaikuttaneet lainanottohalukkuuteen ja sitä kautta asuntomarkkinoihin. Asuntokaupan myyntiaikojen mahdollinen pidentyminen saattaisi kuitenkin rauhoittaa asuntojen hintojen nousua”, hän sanoo.
Tiliasiakkaat hyötyvät selvästi primen korotuksesta
Suomalaisten kotitalouksien rahoista noin 46 miljardia on käyttötileillä. Tapiola Pankin tiliasiakkaat hyötyvät primen korotuksesta, koska käyttö- ja säästötilien korot nousevat samaan aikaan. Tapiola erottuu selvästi kilpailijoistaan, joiden käyttötilien korot pysyvät matalalla, vaikka samalla ne ovat korottaneet jatkuvasti lainakorkojaan. Alhaista korkoa perustellaan yleensä sillä, ettei tiliä ole tarkoitettu säästämiseen vaan päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen.
”Tapiola Pankissa ajatellaan kuitenkin toisin ja käyttötileille maksetaan kahden prosentin korko. Jos 46 miljardille eurolle maksettaisiin samantasoinen korko, saisivat suomalaiset noin 500 miljoonaa euroa enemmän korkoja. On oikeudenmukaista, että tilien korot nousevat samaan tahtiin yleisen koronnousun kanssa. Laina- ja säästäjäasiakkaat ovat meillä tasa-arvoisia, vaikka tämä ei markkinoilla yleinen tapa olekaan", toteaa Lauslahti.
Tapiola Pankki nostaa tilikorkoja vajaan 12 kuukauden sisällä jo kuudennen kerran. Viimeksi Tapiola Pankki nosti prime- ja tilikorkoja tammikuussa.
Lisätietoja:
Harri Lauslahti
Toimitusjohtaja
Tapiola Pankki Oy
(09) 453 7100
Tiina Niemi / Tiedotuspalvelut