TIEDOTE
18.5.2007
Espoon elinkeino- ja työllisyysjaosto on päättänyt myydä ns. Revontulen koulun tontin Tapiola-ryhmälle noin 19 milj. eurolla. Tontille tulee Tapiola-ryhmän uusi toimitalo, jonka rakentaminen alkaa kesällä. Myytävän tontin pinta-ala on lähes 16 000 neliömetriä ja rakennusoikeus runsaat 33 000 kerrosneliömetriä.
Tapiola-ryhmällä on noin 2 000 työntekijää pääkonttoritoiminnoissaan Tapiolassa. Henkilökunta joutuu tällä hetkellä toimimaan kuudessa eri kiinteistössä. Toimiminen kahdessa kiinteistössä tehostaisi toimintaa merkittävästi. Tapiola-ryhmän henkilökunnan kasvu pääkonttoritoimintojen osalta on edelleen nousussa.
Revontulen koulu valmistui vuonna 1967. Koulutoiminta jouduttiin lopettamaan home- ja kosteusvaurioiden vuoksi. Toiminta siirtyi uuteen kouluun, kun korvaava Westendinpuiston koulurakennus valmistui kesällä 2005.
Vanha koulurakennus puretaan käyttökelvottomana. Tontin ostaja on sitoutunut tekemään purkutyöt. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 26.2.2007 asemakaavanmuutoksen, jossa Revontulen koulun tontti muutettiin toimistotontiksi.
Tiedotuspalvelut / Tuula Laru