26.11.2007
LEHDISTÖTIEDOTE
Eläke-Tapiola perustaa vaalivaliokunnan, lisäksi Eläke-Tapiolassa työskentelevien työnantaja on jatkossa yksinomaan Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö (Eläke-)Tapiola. Muutokset ovat osa laajempaa hallinnon muutosta, joka johtuu työeläkevakuutusyhtiölain uusista säännöksistä.
Eläke-Tapiolan hallintoneuvosto on kokouksessaan 21.11.2007 perustanut vaalivaliokunnan. Sen päätehtävät ovat valmistella yhtiökokoukselle ehdotus hallintoneuvostojen jäsenten valitsemiseksi, sekä valmistella hallintoneuvostolle ehdotus hallituksen jäsenten valinnaksi. Työeläkevakuutusyhtiölain mukaan puolet jäsenistä valitaan työnantajia edustavien hallintoneuvostoedustajien ja puolet palkansaajien hallintoneuvostoedustajien ehdottamista henkilöistä.
Aiemmin Eläke-Tapiolan hallitus on perustanut asioittensa valmistelua varten työeläkevakuutusyhtiölain mukaiset valiokunnat, tarkastusvaliokunnan sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan.
Työnantajamallia muutetaan yhtiökohtaisemmaksi
Osana uuden työeläkevakuutusyhtiölain tuomia hallinnon muutoksia Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöiden useamman työnantajan mallia muutetaan yhtiökohtaisemmaksi. Eläke-Tapiolassa työskentelevien työnantaja on jatkossa yksinomaan Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö (Eläke-)Tapiola. Työnantajavaihdos ei aiheuta mitään muutoksia nykyisten työsuhteiden ehtoihin eikä työtehtäviin. Yhtiö solmii jatkossa yhtiöryhmän muiden yhtiöiden kanssa palvelusopimuksia ja ostaa niiltä tarvitsemiaan palveluita.
21.11.2007 nimitetty Eläke-Tapiolan vaalivaliokunta:
Puheenjohtaja Hannu Anttila, Metsäliitto-konserni, strategiajohtaja
Varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry, 2. varapuheenjohtaja
Jäsenet:
Ilkka Brotherus, Sinituote Oy, toimitusjohtaja
Pekka Immeli, Akava ry, johtaja
Vesa Jussila, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ ry, toiminnanjohtaja
Jouko Vehmas, Osuuskauppa Ympäristö, toimitusjohtaja
Lisätiedot:
Jaakko Gummerus, johtaja, lakiasiainpalvelut, Tapiola-ryhmä, puh.
(09) 453 2115
Tiedotuspalvelut/Rami Saarela