Eläke-Tapiolan hallitus perusti kaksi valiokuntaa

Eläke-Tapiolan hallitus on keskuudestaan perustanut kaksi työeläkevakuutusyhtiölain mukaista valiokuntaa valmistelemaan asioiden käsittelyä hallituksessa.

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta

Valiokunta valmistelee hallituksessa käsiteltävät nimitys- ja palkitsemisasiat. Valiokunta seuraa myös Eläke-Tapiolan henkilöstön palkitsemisjärjestelmän kehittämistä ja raportoi tästä hallitukselle.

Valiokuntaan kuuluu pääjohtaja Asmo Kalpala puheenjohtajana, apulaisjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen EK:sta ja puheenjohtaja Ann Selin PAM:sta.

Tarkastusvaliokunta

Valiokunta valmistelee taloudellista raportointia ja valvontaa koskevien asioiden käsittelyä hallituksessa. Sen tehtäviin kuuluu esimerkiksi tilinpäätöksen ja puolivuotiskatsauksen käsittely, riskienhallinnan valvonta ja arviointi, sisäisen valvonnan ja sisäisen tarkastuksen arviointi sekä tilintarkastajien työn seuranta.

Valiokuntaan kuuluvat kauppatieteiden lisensiaatti KHT Pauli Torkko puheenjohtajana, johtaja Harri Miettinen SOK:sta ja lakimies Heli Puura STTK:sta.

Lisätietoja:

Jaakko Gummerus, lakiasiainjohtaja, puh. (09) 453 2115

Tiedotuspalvelut / Tuula Laru



Jaa