Suurista vakuutusyhtiöistä Vahinko-Tapiolalla on Suomen tyytyväisimmät yksityisasiakkaat. Tämä käy ilmi EPSI Ratingin tutkimuksesta, jossa mitattiin suomalaisten vahinkovakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä. Vahinko-Tapiola oli myös viime vuonna tutkimuksen paras yksittäinen yhtiö. Kaikkiaan parhaan tyytyväisyysindeksin sai ryhmä Muut yhtiöt.
”On hieno asia, että asiakkaat arvostavat palvelumme näin korkealle. Olemme parantaneet asiakastyytyväisyyttämme 4,4 indeksipisteellä edelliseen vuoteen verrattuna. Tästä on hyvä jatkaa. Uskon, että uuden etuohjelmamme myötä asiakkaiden tyytyväisyys meihin vaan kasvaa”, iloitsee Vahinko-Tapiolan toimitusjohtaja Juha Seppänen.
Vakuutusyhtiöiden välillä suurimmat erot tulivat esiin asiakasuskollisuudessa. Tässä Tapiola jäi kolmannelle sijalle. Suurimman indeksiluvun sai jälleen ryhmä Muut yhtiöt.
Tutkimuksen tiedot kerättiin loka-marraskuussa puhelinhaastattelulla. Vastaajia pyydettiin arvioimaan sitä vakuutusyhtiötä, jota he pääasiallisesti käyttävät kotitaloutensa vahinkovakuutuksissa. Tutkimus on osa Euroopan laajuista EPSI Rating -ohjelmaa.
Asiakastyytyväisyysindeksit yhtiöittäin:
|
Vahinkovakuutusyhtiöt, Suomen yksityisasiakkaat |
Asiakastyytyväisyysindeksi 2007 (asteikolla 0-100) |
| 1. Muut yhtiöt |
77,4 |
| 2. Tapiola |
76,6 |
| 3. Nordea Vahinkovakuutus |
75,9 |
| 4. Pohjola |
74,9 |
| 5. If |
73,3 |
Lue Epsin lehdistötiedote täältä.
Tiedotuspalvelut / Tuula Laru