Syyskuun lopussa päättyi lakisääteisten vakuutusten vuoden neljäs ja samalla viimeinen siirtokierros. Nyt siirretyt lakisääteiset tapaturmavakuutukset ja työeläkevakuutukset astuvat voimaan 1.1.2007 uudessa vakuutusyhtiössä.
Lakisääteinen tapaturmavakuutus: Vuoden viimeinen ja tärkein siirtokierros selkeästi voitollinen Vahinko-Tapiolalle
Vahinko-Tapiolan tulos syksyn viimeisimmällä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen siirtokierroksella oli selkeästi voitollinen. Siirtoliikkeen tulos oli noin 1,2 miljoonaa euroa maksutulolla mitattuna, mutta kappalemääräisesti Vahinko-Tapiola menetti 200.
Koko vuoden 2006 tulos on Tapiolalle yhtiön omien tietojen mukaan voitollinen. Tapiola onnistui erityisen hyvin suurasiakaskannan kasvattamisessa ja meklariasiakkaiden hankinnassa. Koko vuoden ajan oli myös nähtävissä, että Tapiolaan siirtyy maksutuloltaan suurempia vakuutuksia, kuin mitä yhtiöstä lähtee pois. Tapiolaan siirtyvät asiakkuudet ovat myös luottoluokituksen mukaan tarkasteltuna parempia kuin yritykset, jotka lähtevät Tapiolasta pois.
TEL-vakuutus: Eläke-Tapiola niukasti positiiviseen tulokseen vuoden viimeisellä siirtokierroksella
Vuoden viimeinen työeläkevakuutusten siirtokierros yhtiöstä toiseen oli tasainen eri työeläkeyhtiöiden välillä. Eläke-Tapiolan siirtotulos oli TELA:n tilaston mukaan hieman tappiollinen, mutta kun otetaan huomioon eläkekassoista tulevat vakuutusten siirrot, nousee Eläke-Tapiolan siirtotulos positiiviseksi.
TEL-maksutulo eläkeyhtiöissä oli vuonna 2005 yhteensä 6,8 miljardia euroa. Tästä summasta vuoden 2006 viimeisellä siirtokierroksella vaihtui vakuutusyhtiöstä toiseen noin 90 miljoonan euron maksutulot. Muutokset olivat kaiken kaikkiaan pieniä. Parhaimman vakuutusyhtiön tulos oli 1,7 miljoonaa euroa ja vastaavasti heikoiten menestynyt vakuutusyhtiö menetti noin 1,3 miljoonaa euroa maksutuloa.
Koko vuoden osalta Eläke-Tapiolan tulos oli noin 10 miljoonaa euroa tappiollinen. TEL-vakuutusten vaisulla siirtotuloksella ei ole kuitenkaan sanottavaa merkitystä markkinaosuuksiin.
YEL-vakuutuksissa Eläke-Tapiola jatkoi voitokasta kauttaan. Vaikka vuoden viimeinen siirtokierros oli tappiollinen 98 vakuutuksella, oli koko vuoden tulos 163 kappaletta voitollinen.
Vuonna 2007 TEL-, LEL- ja TaEL-vakuutukset muuttuvat TyEL-vakuutukseksi, joten nyt käyty siirtokierros oli viimeinen TEL-vakuutusten siirtomahdollisuus yhtiöiden välillä.
Uusille asiakkaille Eläke-Tapiola on myynyt hyvin
Eläke-Tapiolan vakuutusten uusmyynnin tulos on ollut alkuvuoden osalta ennätysmäinen ja yhtiö on saavuttanut uusien asiakkaiden TEL-vakuutuksissa markkinaosuuteensa verrattuna yli kaksinkertaisen tuloksen.
Lisätiedot, lakisääteinen tapaturmavakuutus: Sari Seppi-Laitinen, 040-7723940, tuotepäällikkö, Vahinko-Tapiola
Lisätiedot, TEL ja YEL: Keijo Kouvonen, 040-5837923, varatoimitusjohtaja, Eläke-Tapiola
Tiedotuspalvelut / Tiina Rytky