21.9.2006
ASIAKASTIEDOTE
Tapiolan matkavakuutus on tiistaisesta vallankaappauksesta huolimatta voimassa Thaimassa normaaliehdoin.
Thaimaan armeija otti tiistaina Bangkokin hallintaansa ja julisti maahan poikkeustilan. Tilanne maassa on kuitenkin rauhallinen ja esimerkiksi Finnarin reittilennot Bangkokiin jatkuivat keskiviikkona normaalisti. Thaimaassa sattuneet vahingot korvataan siis asiakkaille Tapiolan matkavakuutuksesta vakuutusehtojen mukaisesti.
Kriisioloissa ehtoja voidaan tulkita joustavammin
Joissakin tilanteissa vakuutusehtoja voidaan tulkita joustavammin. Sairauden tai tapaturman sattuessa matkan keskeyttämisestä johtuvat kulut voidaan korvata, mikäli maan tilanteen vuoksi lääkärinhoidon järjestäminen on kohtuuttoman hankalaa. Kriisioloissa matkalta myöhästymisen syihin suhtaudutaan joustavasti. Puuttuvia todistuksia, joita on mahdollisten kriisiolojen vuoksi mahdotonta hankkia, ei välttämättä vaadita korvausten maksamiseksi.
Matkavakuutuksesta ei korvata ehtojen perusteella mm. matkan keskeytymistä, vaikka viranomaiset suosittelisivat maasta poistumista. Jos kohteessa olisi kriisi tai matkustuskielto, vakuutuksesta ei korvata matkan peruuntumista. Korvausta ei makseta myöskään ylimääräisistä majoituskuluista, vaikka niitä syntyisi asiakkaalle mahdollisen kriisin vuoksi.
Matkan aloittamisen jälkeen alkaneen aseellisen selkkauksen varalta vakuutus on voimassa 14 vuorokauden ajan aseellisten toimien alkamisesta. Jos vakuutettu lähtee matkalle aseellisten toimien ollessa jo käynnissä, ei vakuutus korvaa, jos hän sairastuu, loukkaantuu tai kuolee selkkauksen seurauksena.
Mikäli vakuutettu ottaa sotariskilisävakuutuksen, vakuutus oikeuttaa vakuutusehtojen mukaisiin korvauksiin, vaikka korvaustapahtuma aiheutuu sodasta tai aseellisesta selkkauksesta.
Tapiolan matkahätäpalvelu päivystää 24 tuntia vuorokaudessa, puh. 0800-0-4531.
Tiedotuspalvelut/Suvi Vesterinen