Tapiolalle sähköinen rekrytointijärjestelmä

Tapiola otti käyttöön nykyaikaisen ja nopean tavan vastaanottaa ja käsitellä työhakemuksia. Sähköisen rekrytointijärjestelmän käyttöönottoa on vauhdittanut rekrytointien määrän kasvu vuosi vuodelta.

”Kymmenessä vuodessa henkilöstömäärämme on kasvanut noin 100 henkilöllä vuosittain. Tänä vuonna henkilöstömäärän kasvu on 200. Rekrytointeja on ollut keskimäärin 300 joka vuosi. Tapiolan palveluksessa on tällä hetkellä noin 2800 henkilöä. Tapiola myös kiinnostaa työnhakijoita, ja käsiteltävien työhakemusten määrä on valtaisa”, kertoo kehityspäällikkö Taina Jokimaa.

Sähköinen rekrytointijärjestelmä, eRekry, parantaa työnhakijoiden palvelua. Järjestelmä otetaan käyttöön sekä sisäisissä että ulkoisissa rekrytoinneissa. Samalla sähköistetään rekrytoinnin suunnittelua ja raportointia. Hakijoilla on mm. mahdollisuus seurata rekrytointiprosessin etenemistä oman käyttöliittymänsä kautta. eRekry tarjoaa hakijoille hakulomakkeen, jonka täyttämällä työntekijä jättää tietonsa Tapiolan käyttöön tai hän voi hakea haluamaansa avointa tehtävää.

”Järjestelmä helpottaa myös hakemusten käsittelyä ja näin nopeuttaa prosessin läpivientiä. Hakemukset ovat keskitetysti hallittuna yhdessä paikassa, josta tarvittavat tiedot löytyvät vaivattomasti.”, Taina Jokimaa kertoo.

Järjestelmän on Tapiolalle tuottanut Skillnet Oy.

Tiedotuspalvelut/Reijo Härkönen



Jaa