LEHDISTÖTIEDOTE
18.5.2006
Tapiola-ryhmä on julkaissut Internet-sivuillaan uuden palvelun, Tapsan ajokurssin. Kurssi tarjoaa kävijöille vinkkejä, mihin asioihin omassa ajamisessa kannattaa kiinnittää huomiota. Sen avulla pyritään vaikuttamaan kuljettajien ajattelutapaan ja sitä kautta vähentämään liikennevahinkoja.
Verkossa olevassa ohjelmassa turvakonsultti Tapsa testaa ensin ohjelman käyttäjän toimintatapoja erilaisissa tilanteissa ja testitulosten jälkeen suosittelee käymään läpi oman ”valmennusohjelmansa”, joka sisältää liikenneaiheisia vinkkejä. Liikennetilanteet on sijoitettu suomalaiseen kaupunkinäkymään, joka on kuvattu ylhäältä päin.
Kohderyhmänä koko autoileva aikuisväestö
Tapiolan liikenneturvallisuusohjelman kohderyhmänä on koko autoileva aikuisväestö 18 vuodesta eteenpäin. Erityisesti verkkopalvelu on suunnattu 23 - 45 –vuotiaille miehille, jotka kuuluvat suurimpaan riskiryhmään liikenteessä. He ovat usein myös liikennevalistuksen kannalta vaikeimmin tavoitettavia.
”Halusimme tehdä helppokäyttöisen ja viihdyttävän palvelun, jolla saisimme herätettyä suuren yleisön mielenkiinnon. Haluamme herätellä keskustelua ja vaikuttaa asenteisiin ja ajotapaan. Yhtenä suurimmista ajoneuvovakuuttajista maassamme liikenneturvallisuus on meille tärkeää ja osa yhteiskuntavastuutamme”, kertoo liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminen Tapiolasta.
Niemisen mukaan turvallisen ajamisen tärkeimpänä edellytyksenä on ennen kaikkea ajattelutavan muutos. Monilla autoilijoilla on tapoja ja tottumuksia, joiden korjaaminen vaatii muutosta asenteessa. ”Kyse ei useinkaan ole tiedon puutteesta, vaan halusta muuttaa ajotapojaan. Muutoksen esteitä ovat esimerkiksi yleinen käsitys itsestä keskimääräistä parempana autoilijana, sekä laiskuus ja mukavuudenhalu. Kolarit eivät ole sattumaa tai huonoa tuuria, vaan yleensä huolimattomuudella tai väärillä ajotottumuksilla itse aiheutettuja.”
Liikenneturvallisuustyö on osa sosiaalista yhteiskuntavastuuta
Liikenneturvallisuustyö on osa Tapiolan sosiaalista yhteiskuntavastuuta. Tapiola-ryhmä haluaa edistää liikenneturvallisuutta ja on lisäksi yksi Uudenmaan Ajoharjoitteluradat Oy:n omistaman Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolella sijaitsevan Turvallisuustalon yhteistyökumppani. Suomen nykyaikaisin Turvallisuustalo avattiin lokakuussa 2002 ja se tarjoaa autokouluille uudenaikaisia liikenneturvallisuuden opetusmahdollisuuksia Vantaan ajoharjoitteluradan yhteydessä.
Yhteistyökumppanina palvelun toteuttamisessa on toiminut Sanoma WSOY – ryhmään kuuluva WSOYpro.
Tutustu Tapsan ajokurssiin osoitteessa: www.tapiola.fi/ajokurssi. Palvelu on kaikkien vapaasti käytettävissä.
Lisätiedot:
Markus Nieminen,liikenneturvallisuuspäällikkö,
puh. 09 – 453 2356, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi
Tiedotuspalvelut/Rami Saarela