Tapiola vahvasti mukana Farmarissa Seinäjoella

Lehdistötiedote 30.6.2006

Tapiola on 3.-6. elokuuta Seinäjoella järjestettävän Farmari 2006 -näyttelyn yksi pääyhteistyökumppaneista sekä näyttelyn vakuuttaja. Näyttelyssä kannattaa poiketa Tapiolan osastolla Seinäjoen Areena-hallissa tutustumassa Tapiola-ryhmän laajaan palveluvalikoimaan vakuutuksista pankkipalveluihin, joita Tapiolan asiantuntijat esittelevät. Tapiolan osastolla on myös yhteistyökumppani SPR:n ystäväpalvelun toimipiste.

Porteilla kaikki alle 7-vuotiaat saavat Tapiolan logolla varustetun rannekkeen, johon vanhemmat voivat kirjoittaa lapsen nimen ja yhteystiedot. Lisäksi kaikki Tapiolan osastolle yhteystietonsa jättäneet osallistuvat arvontaan, jossa pääpalkintona voi voittaa 2500 euroa säästämiseen tai sijoittamiseen. Yhteyskortti on myös tulostettavissa etukäteen  Farmarin Internet-sivuilta www.farmari.net

Tapiola mukana riskienhallinnassa

Viime vuosina Tapiola on panostanut voimakkaasti maatilojen riskienhallintaan ja laatuyhteistyöhön yhdessä ProAgria -maaseutukeskusten kanssa. Laatujärjestelmänsä hyväksyttävästi auditoineille tiloille Tapiola myöntää vakuutusmaksuja alentavaa Laatubonusta. Tällaisia tiloja onkin asiakkaina jo yhteensä 500.

Syksyllä Tapiola Pankki tuo markkinoille edullisen maatilan Turvalainan, jolla viljelijät voivat jatkossa rahoittaa turvallisuutta parantavia investointeja.
Huolenaiheena ovat viime aikoina olleet maatilojen suuret tulipalot, joiden vähentämiseksi on meneillään Turvatalkoot-kampanja yhdessä MTK:n ja alan toimijoiden kanssa.

Tapiola vahvistanut asemiaan maa- ja metsätalousasiakkaissa

Tapiola on vahvistanut asemiaan viime vuosina niin maatilayrittäjien kuin metsänomistajien vakuuttajana Suomessa. Tapiolalla on asiakassuhde kahteen kolmesta aktiivitilasta ja pääasiallisena vakuutusyhtiönä Tapiolaa käyttää 44 prosenttia viljelijöistä.  Markkinajohtajuus on myös metsätilanomistajista, sillä 42 prosenttia käyttää Tapiolaa pääasiallisena vakuutusyhtiönään. Tämän osoittaa tuorein keväällä tehty haastattelututkimus.


Tiedotuspalvelut/Reijo Härkönen



Jaa