Lahden Keskuskortteliin kohoaa uusi vapaa-ajankeskus

14.6.2006
LEHDISTÖTIEDOTE

Lahden Keskuskorttelin ilme on muuttumassa kovaa vauhtia. Vapaudenkadun pysäköintitalo on saanut väistyä tilalle rakennettavan 10-kerroksisen vapaa-ajankeskuksen tieltä. Rakennuksen peruskivi muurattiin keskiviikkona 14.6.2006, ja uusi vapaa-ajankeskus valmistuu ensi vuoden loppupuolella.

Uudisrakennukseen tulee mm. kuusi elokuvasalia, ravintoloita, kahviloita ja kuntosali. Hankkeen kokonaisarvo on noin 16.5 miljoonaa euroa. YIT vastaa rakennuksen suunnittelusta, rakentamisesta ja markkinoinnista. Valmistumisen jälkeen kiinteistö siirtyy Keskinäisen Vakuutusyhtiön Tapiolan omistukseen.

Turvallinen sijoituskohde kasvavilla markkinoilla

”Tämä rakennushanke sopii hyvin Tapiolan kiinteistöstrategiaan. Kiinteistösijoituskohteemme sijaitsevat suurimmissa asutuskeskuksissa tai muutoin kasvavilla alueilla. Parhaillaan rakennamme mm. Oulun keskustaan hotelli- ja elokuvakeskusta ja viime viikolla kohosi Tampereella harjakorkeuteen uusi toimisto- ja liikerakennus”, kertoo kiinteistöjohtaja Asko Salminen Tapiolasta.

”Tuottavuus ja turvallisuus ovat sijoitustoimintamme pääperiaatteita, mikä tarkoittaa pitkän tähtäimen vakaata tuottoa ja hallittua riskiä. Sijoitustoiminnalla Tapiola turvaa, että markkinatilanteesta ja pitkäaikaisista vastuista huolimatta, vastuut ovat aina katetut. Sijoittajille maakuntakaupunkien ja pienempienkin paikkakuntien toimitiloissa riski-tuottoaste on viimeaikoina ollut suhteellisesti houkutteleva."

Salminen huomautti, että yleensäkin maassamme on aloitettu viime aikoina uusien liiketilojen rakennushankkeita varsin paljon. Tapiola on kiinnostunut merkittävien kaupunkien keskustahankkeista, joilla tuetaan ydinalueen kehittämistä toimivana, elävänä ja kaupallisesti vetovoimaisena kaupunkikeskustana.

Lähes kaikille tiloille vuokralaiset jo tiedossa

Uusi vapaa-ajankeskus kohoaa Keskuskortteliin, jossa entisestään sijaitsee mm. kaksi hotellia, erikoisliikkeitä, ravintoloita, yökerhoja, pubeja ja asuntoja. ”Vapaa-ajankeskus täydentää korttelin toimintoja. Korttelin palvelujen lisääntyminen ja monipuolistuminen vahvistavat koko Lahden liike-elämää”, kertoo YIT Rakennus Oy:n aluejohtaja Jukka Pohjola.

Rakennuksen huoneistoala on 6579 neliömetriä, ja kiinteistö käsittää kaikkiaan 10 kerrosta, joista kolme on maanalaista pysäköintitilaa. Tilat on suurimmalta osalta jo vuokrattu, mutta esim. ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa katutasossa on vielä yhteensä viitisensataa neliötä vapaana. Vuokralaisiksi ovat tulossa mm. Finnkino, Finnbody -kuntosaliketju, Teerenpeli- ja SK -ravintolat.

Rakennuksen suunnittelijat:

arkkitehtisuunnittelu/Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy,
rakennesuunnittelu/ Insinööritoimisto Puolanne Oy,
LVIS -suunnittelu/Insinööritoimisto Granlund Lahti Oy
ja geotekninen suunnittelu/ Geo -Ykkönen Oy.

Lisätiedot:

Tapiola: kiinteistöjohtaja Asko Salminen, puh. 0400 877 553
YIT Rakennus Oy: aluejohtaja Jukka Pohjola, puh. 0400 216 618


Tiedotuspalvelut/Tuula Laru



Jaa