Tapiola Pankki oudoksuu käsitystä, etteivät käyttelytilien korot ja ehdot kiinnostaisi kuluttajia. Suomalaisilla kuluttajilla on käyttelytileillä paljon rahaa. Helmikuun lopussa näillä tileillä oli Suomen Pankin raportin mukaan runsaat 33 miljardia euroa.
Tapiola Pankki julkisti viikko sitten nostavansa Prime-koron noston yhteydessä myös käyttö- ja säästötilinsä korkoja vastaavasti 0,25 prosenttiyksiköllä.
Tämän jälkeen pari muuta pankkia on kertonut nostaneensa säästötilityyppisten tiliensä korkoa tai tuoneensa uuden tuotteen markkinoille, mikä on asiakkaiden kannalta hieno ja kuluttajalähtöinen asia.
Parempi korko käyttelytileille – miksi ei?
Lähes kaikki pankit ovat parin kolmen viime vuoden aikana laskeneet käyttötiliensä korkoja. Isoista pankeista esimerkiksi Sampo maksaa 0,1 %:n, Nordea 0,15 %:n ja OP 0,25 %:n koron käyttötileilleen. Korko maksetaan lisäksi kuukauden alimmalle saldolle. Asiakkaat eivät saa siis yleensä mitään korkoa niille rahoille, joita käyttävät kuukauden aikana.
Muutenkin korkotaso on lähes olematon. Miksi näitä korkoja ei nosteta? Pankeista on todettu, että tällä halutaan ohjata asiakkaita siirtämään ylimääräiset rahat paremmin tuottaviin sijoituksiin, joka sinänsä on asiakkaan kannalta hyvä. Samassa lauseessa kuitenkin on kommentoitu, että käyttötilillä kannattaa aina pitää esimerkiksi parin kolmen kuukauden palkkaa vastaava määrä. Tämä on ristiriitaista - kannustetaan pitämään rahaa tilillä, josta ei makseta korkoa.
Tapiolan korko käyttötilille on nyt 0,75 % ja se maksetaan päiväsaldolle. Tapiola Pankki kannustaa keskusteluun siitä, pitääkö kuukauden aikana käytettäville varoille maksaa korkoa eli onko kuukauden alimmalle saldolle maksettavan koron periaate kuluttajanäkökulmasta oikeudenmukainen. On oikeudenmukaista maksaa asiakkaille korko päiväsaldon mukaan.
- Käyttötilien korkojen on myös oikeudenmukaista joustaa ylöspäin yleisen korkotason noustessa, sanoo toimitusjohtaja Harri Lauslahti Tapiola Pankista.
Tapiola-ryhmä/tiedotuspalvelut