Tapiola palkitsee sankarikoirat

16.12.2005
LEHDISTÖTIEDOTE

Tapiola-ryhmä palkitsee yhdessä Suomen Kennelliiton kanssa vuoden sankarikoiran. Tänä vuonna sankarikoiran arvonimet annetaan kahdelle koiralle, jotka palkitaan Voittaja 2005 –näyttelyissä lauantaina 17.12.2005  Helsingin Messukeskuksessa.

Kennelliitto myöntää sankarikoiran arvon, kun koira on toiminnallaan merkittävästi vaikuttanut siihen, että ihmishenki on pelastunut.  Tänä vuonna sankarikoira-palkinnot myönnetään alaskanmalamuuteille, joiden ansiosta kolme ihmistä pelastui hukkumiselta.

Tapiolalla ja Suomen Kennelliitolla on laaja yhteistyösopimus, johon sankarikoiran palkitseminen kuuluu. Tapiola-ryhmän eläinvakuutusasiantuntija Kirsi Salmijärven mukaan sankarikoirat ovat vakuutus –ja finanssipalveluja tarjoavalle yhtiölle hyvä palkitsemiskohde, koska koirat ovat toiminnallaan estäneet suurempien vahinkojen syntymisen. Tähän samaan pyrkii myös Tapiola, sillä esimerkiksi riskienhallinta-asiantuntijoiden avulla yritetään estää asiakkaille aiheutuvat vahingot jo etukäteen. Tällä vaikutetaan myös siihen, että asiakkaiden maksamat vakuutusmaksut eivät nouse tarpeettomasti.

Palkittavat koirat, Sampo ja Önni olivat viime tammikuussa aamulenkillä emäntänsä Jenni Lautakaton kanssa Helsingin Laajasalossa. Yllättäen koirat vastustivat emäntänsä reittivalintaa vetäen voimakkaasti toiseen suuntaan. Lautakatto lähti koiriensa haluamaan suuntaan rantaa kohti. Lähellä rantaa hän kuuli veden varaan joutuneiden ihmisten avunhuudot. Hän näki meressä kaatuneena olleen veneen ja hälytti apua.  ”Koirien tarkan huomiokyvyn ja päättäväisyyden ansiosta veden varaan joutuneet pelastuivat.”

Kennelliiton hallitus on vuodesta 1997 lähtien palkinnut vuosittain koiran tai koiria, jotka ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet siihen, että ihmishenki on pelastunut. Tätä vuotta ennen Sankarikoiran arvonimen saaneita koiria on 24.

LISÄTIETOJA:
Asiantuntija Kirsi Salmijärvi
puh. 040 727 6023, sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@tapiola.fi

Tiina Niemi / Tiedotuspalvelut



Jaa