22.12.2005
LEHDISTÖTIEDOTE
Tapiola-ryhmä on noussut maatilavakuuttamisen markkinajohtajaksi. Tapiola on maatilojen yleisin vakuuttaja, sillä 44 prosenttia suomalaisista tiloista käyttää Tapiolaa pääasiallisena vakuutusyhtiönään. Kolmen vuoden aikana Tapiolan markkinaosuus on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä.
Samaan aikaan Tapiolan kilpailijoiden markkinaosuudet ovat joko laskeneet tai pysyneet ennallaan. Tapiolan jälkeen suurin maatilatalouksien pääasiallinen vakuutusyhtiö on Lähivakuutus, jolla on 42 prosentin markkinaosuus. Kolmanneksi suurin vakuuttaja on If seitsemän prosentin osuudellaan.
Tapiolaa käyttää kakkosyhtiönään 23 prosenttia tiloista, joten Tapiolalla on asiakaskontakti 67 prosenttiin maatilatalouksista. Tulokset käyvät ilmi vasta valmistuneesta TNS Gallupin maatilojen vakuuttamista koskevasta tutkimuksesta. Marraskuussa suoritetussa haastattelututkimuksessa oli mukana lähes tuhat
maatilaa.
”Tapiola on tehnyt viime vuodet määrätietoisesti työtä maatilojen riskienhallinnan kokonaisuuden, turvallisuuden parantamisen ja riskejä vastaavan vakuuttamisen kehittämiseksi ja tämä on tuottanut tulosta”, kertoo markkinointipäällikkö Jukka Saastamoinen Tapiola-ryhmästä.
Tapiolalla on selvä markkinajohtajuus maatilavakuutuksen lisäksi lähes kaikissa vakuutuslajeissa. Yli viidenkymmenen prosentin osuuteen Tapiola yltää vapaaehtoisissa eläkevakuutuksissa (54 %), säästöhenki-vakuutuksissa (51 %) ja metsävakuutuksissa (51 %). Näitä vakuutuksia on joka kolmannella viljelijällä.
Tuotantosuunnittain tarkasteltuna Tapiola on menestynyt parhaiten maidontuotanto -ja sikatiloilla, joiden molempien asiakasosuus on noin 50 prosenttia. Markkinaosuus on erityisen hyvä suurilla tiloilla, sillä yli 120 000 euron liikevaihtoa tuottavista tiloista on Tapiolan asiakkaina yli puolet.
Alueittain tarkasteltuna paras markkinaosuus on Pohjois-Suomessa (51 %), Itä-Suomessa (49 % ) ja Kaakkois-Suomessa (48 % ).
Tapiola on kouluttanut osaavat vakuutusedustajat suorittamaan huolenpitokäyntejä tiloilla. Huolenpito-käynnillä käydään läpi tilan henkilöihin, omaisuuteen ja toimintaan kohdistuvat riskit ja samalla katsotaan, että tilanvakuutusturva vastaa niitä.
”Malli on ainutlaatuinen, eivätkä kilpailijat ole pystyneet vastaamaan siihen. Olemme vuosituhannen vaihteesta lähtien käyneet läpi vuosittain yli viidentuhannen asiakastilan riskit ja vakuutusturvan henkilökohtaisilla huolenpitokäynneillä.”
Saastamoisen mukaan vuonna 2003 uusitun MTK-sopimuksen mukainen yhteistyö tuottajajärjestön kanssa on osaltaan siivittänyt hyvää kehitystä. ”Myös ProAgrian laatukoulutustilaisuuksista olemme saaneet hyviä uusia asiakkaita”, Saastamoinen kertoo.
Lisätiedot:
Markkinointipäällikkö
Jukka Saastamoinen
(09) 453 3423
Tiina Niemi / Tiedotuspalvelut