Uusi auto joutuu lunastukseen yhä herkemmin

3.5.2005                                                                    ASIAKASTIEDOTE

Autojen lunastusmäärät ovat lisääntyneet. Osa lunastusmäärien kasvusta selittyy ajoneuvokannan kasvamisesta, mutta ennen kaikkea siitä, että ajoneuvojen turvalaitteet ja muut erikoisosat ovat monimutkaistuneet.
Viime vuonna Tapiolan asiakkaiden autoja lunastettiin yli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 1999. Tähän lukuun sisältyvät kaikki lunastukset, joita aiheutuu kolaroinnin lisäksi esimerkiksi varkauksien vuoksi.

Vakuutusyhtiöiden arvion mukaan jopa kolmasosa viime vuonna lunastuskuntoon joutuneista uusista autoista ylitti lunastuskynnyksen turvavarusteiden laukeamisen vuoksi.
”Uudetkin autot joutuvat lunastukseen aiempaa herkemmin, koska turvavarusteiden korjaus ei aina ole taloudellisesti kannattavaa”, kehityspäällikkö Mari Romberg Tapiolasta kertoo.

Tapiolan Lunastusetu korvaa lunastukseen menevän auton reilulla edulla

Tapiolassa on uutuutena Lunastusetu, joka korvaa asiakkaalle lunastukseen joutuvan auton aiempaa paremmin.

Jos Tapiola lunastaa Lunastusedulla vakuutetun ajoneuvon, asiakkaalle maksetaan korvauksena uuden vastaavan auton käteishinta, kun ajoneuvo on alle kaksivuotias, sillä on ajettu enintään 50.000 kilometriä ja se on ollut kaskovakuutettuna uudesta asti. Jos jokin ehdoista ei täyty, Tapiola maksaa korvauksena ajoneuvon käyvän arvon jopa 30 prosentilla korotettuna.

”Uudella Lunastusedulla pystytään varmistamaan, että maksettava korvaus vastaa paremmin ajoneuvon todellista käyttöarvoa”, Romberg sanoo.
Lunastusetu sisältyy automaattisesti toukokuun jälkeen Tapiolassa alkaviin Täys-, Säästö- ja Peruskaskoihin.
”Lunastusetu myönnetään henkilö- ja pakettiautojen lisäksi myös matkailuautoille, matkailuperävaunuille sekä moottoripyörille”, tuotepäällikkö Tero Pänttönen sanoo.

Viime vuonna Tapiola nousi moottoriajoneuvojen toiseksi suurimmaksi vakuuttajaksi, ensirekisteröinneillä mitattuna suurimmaksi. Pänttösen mukaan Lunastusetu lisää edelleen asiakkaiden kiinnostusta Tapiolaan autovakuuttajana.
Lunastusedusta lisää tietoa osoitteessa www.tapiola.fi/lunastusetu

Tiedotuspalvelut/ Tiina Niemi



Jaa