Kuluttajafoorumi keskusteli säästövakuutusten ja pankkiasioiden kuluttajapulmista

20.5.2005                                                            LEHDISTÖTIEDOTE

Vuosittainen Kuluttajafoorumi on Tapiolan johdon ja kuluttajavaikuttajien keskustelutilaisuus, joka on vakiintunut osaksi yhtiöryhmän sidosryhmävuorovaikutusta. Torstaina tilaisuus järjestettiin jo 11. kerran.

Keskusteluja alustivat professori Raija Järvinen Tampereen yliopistosta, johtaja Erik Sirén Pankkialan asiakasneuvontatoimistosta ja johtava lakimies Harri Isokoski Kuluttajien vakuutustoimistosta. Kutsuvieraat koostuivat pääasiassa kuluttajaviranomaisten ja järjestöjen edustajista sekä Tapiolan asiakashallintoon kuuluvista henkilöistä, jotka ovat kiinnostuneita kuluttajakysymyksistä.

Vakuutusalasta vähän tieteellistä tutkimusta

Raija Järvinen esitteli kuluttajien kokemuksia vakuutus- ja pankkisektorilta viimeaikaisten tutkimusten valossa. Oman tutun vakuutusedustajan antamaa henkilökohtaista palvelua arvostetaan, vakuutusten vertaileminen on vaikeaa ja ikääntyvät vierastavat verkkopalveluita, joita taas työikäiset välttämättä tarvitsevat ehtiäkseen hoitaa asiansa.

Professori Järvinen pahoitteli sitä, että vakuutusalalta on julkaistu kovin vähän tieteellistä tutkimusta. Näin ollen jopa gradutasoisilla tutkimuksilla on merkitystä uuden tiedon tuottamisessa. Pankkipuolella tilanne on jo selvästi parempi.

”Älä vie pankkikortin tunnuslukua kännykän muistiin”

Pankkialan asiakasneuvontatoimistossa on seitsemän toimintavuoden aikana luottoasioiden osuus yhteydenotoista lähes puolittunut ja vastaavasti tilinkäyttöön ja maksamiseen liittyvät ongelmat ovat kaksinkertaistuneet. Erik Sirénin mukaan eniten toimistoa työllistävät vastuukysymykset tilanteissa, jossa kadonneella tai varastetulla kortilla on tehty oikeudettomia ostoksia tai nostoja.

Hankalia tilanteita aiheutuu mm. siitä, kun kotimurron yhteydessä pitkäkyntiset pääsevät käsiksi perheen pankkitili- ja tunnuslukutietoihin, jotka tavataan säilyttää pöytälaatikossa yhteen niputettuina. Tunnusluvun tallentamista matkapuhelimen muistiin on vältettävä, koska puhelimen kadotessa myös tunnusluku joutuu vieraisiin käsiin.

Sijoitusvakuutuksiin liittyvät yhteydenotot on sovitun työnjaon mukaisesti ohjattu Kuluttajien vakuutustoimistoon ja sen yhteydessä toimivaan Vakuutuslautakuntaan.

Vakuutus, talletus vai sijoitus?

Harri Isokoski keskittyi esityksessään säästö- ja sijoitusvakuutuksiin ja pohdiskeli, pysyykö kuluttaja kehityksessä mukana. Kokemuksen mukaan kuluttajille ei läheskään aina ole selvillä, onko hän ottanut vakuutuksen, tehnyt sijoituksen vai avannut pankkitilin. Perinteisiin vakuutuksiin ja pankkitileihin tottunut kuluttaja ei ymmärrä sijoitusriskien vaikutusta. Myös sopimusten kuluista pitää asiakkaalle kertoa siten, että hän saa käsityksen itselleen koituvista kokonaismenoista.

Vuosittainen teemaseminaarikäytäntö kuluttaja-aiheista alkoi Tapiolassa vuonna 1995, jolloin uusi vakuutussopimuslaki tuli voimaan. Nykymuodossaan foorumi on toiminut vuodesta 2003, jolloin yhtiöryhmän organisaatio muutettiin asiakasryhmäkohtaiseksi ja yksityistalousasiakkaiden palvelut saivat hallitustasoisen vastuuhenkilön.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Arja Suomi, puh. (09) 453 2382

Arja Suomi



Jaa