Autossa irrallaan oleva tavara muuttuu tappavaksi aseeksi törmäystilanteessa. Niinpä tavaroiden paikka on tavaratilassa ja pikkuesineiden hansikaslokerossa. Jos tavaraa on pakko ottaa ohjaamoon, turvallisin paikka on alhaalla takamatkustajien jalkatilassa.
Kesälomakausi on nyt kuumimmillaan ja tavallisen keskivertoautoilijan ajosuorite suurimmillaan. On mökkimatkoja, mummolakäyntejä, automatkailua Keski- tai Etelä-Euroopassa. Lisäksi kesäautot ja kesäkuljettajat ilmestyvät liikenteeseen moottoripyöriäkään unohtamatta. Matkamäärien kasvaessa myös vahingon mahdollisuus kasvaa. Turvallisuus on pidettävä mielessä hyvistä ajosäistä huolimatta.
– Kesäisillä matkoilla joudumme kuljettamaan ihmisten lisäksi monenlaista tavaraa. Kannattaa muistaa, että mikä tahansa auton ohjaamossa irrallaan oleva painava tavara voi muuttua tappavaksi aseeksi törmäystilanteessa. Jos törmäysvoimaa kuvataan esineen hetkellisellä painolla, saadaan selvä kuva piilevästä vaarasta. Esimerkiksi jo taajamanopeudessa (50 km/h) tapahtuvassa törmäyksessä 70 kiloa painava henkilö sinkoutuu eteenpäin voimalla joka vastaa noin 1500 kilon painoa. Vastaavasti 15 kilon eväskassi muuttuu samassa nopeudessa noin 300 kilon painoiseksi. Siis todellinen tappava ase, muistuttaa liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminen Tapiola-ryhmästä.
Tavaroiden paikka on tavaratilassa, ei auton ohjaamossa
Perussääntö on, että auton ohjaamossa ei saa olla mitään irtonaisia esineitä. Tavaroiden paikka on tavaratilassa ja pienempien esineiden hansikaslokerossa. Kesälomamatkalla tästä turvallisuussäännöstä joudutaan valitettavan usein tinkimään. Kun tavaraa on yksinkertaisesti pakko ottaa ohjaamoon, turvallisin paikka on alhaalla takamatkustajien jalkatilassa. Tällöin tavara voidaan tukea etuistuinta siirtämällä tai selkänojaa kallistamalla siten että tavara on tiukasti kiinni. Tämä onnistuu hyvin ainakin etumatkustajan puolelta, jolloin ajoasennosta ei tarvitse huolehtia. Myös takapenkin turvavyöllä voi vyöttää tietyn kokoisia esineitä samalla tavalla kuin ihmisiäkin.
Liinat apuun tavaroiden pakkaamisessa
Tavaroiden kiinnittäminen autoon vaatii usein kekseliäisyyttä ja käytännön järjestelytaitoa. Painavat esineet tavaratilassa tulee tukea tavaratilan etuseinää eli ohjaamon puoleista seinää vasten. Paikallaan pysyminen varmistetaan lastaamalla tavaratila hyvin tiiviiksi, tukemalla tai sitomalla. Nykyaikaisissa autoissa tavaratilan koukut tai tavaraverkot helpottavat huomattavasti tilannetta. Kannattaa opetella myös kiristyshihnojen eli ”liinojen” käyttö. Niitä saa edullisesti kaikista hyvin varustelluista autotarvikeliikkeistä.
-Siis tavarat tavaratilaan, ihmiset turvavöihin, ja mukava turvallinen kesämatka voi alkaa. Kesäliikenteessä ajamme tietysti ilman stressiä, pilke silmäkulmassa muut huomioiden ja pidämme pitkät turvavälit. Silmät auki ja tilaa ympärillä, siitähän se ennakoiva ajo alkaa, neuvoo Markus Nieminen
LISÄTIEDOT: Markus Nieminen, liikenneturvallisuuspäällikkö, puh (09) 453 2356, markus.nieminen@tapiola.fi
Tiedotuspalvelut / Ulla Tujunen