Tapiola Pankin asiakasmäärän kasvu oli nopeata vuoden 2004 lopulla. Määrä oli vuoden vaihtuessa jo 26.000. "Asiakasmäärän tavoite ylittyi 30 prosentilla, ja pankin laina- ja asiakaskanta ylittivät molemmat 150 miljoonan euron rajan", kertoo toimitusjohtaja Harri Lauslahti.
Uuden, helmikuussa 2004 aloittaneen pankin kiinnostavuus lähti loppuvuonna hyvään kasvuun.
"Uudet asiakkaat pitävät merkittävinä syinä pankin vaihtoon reilua, päiväsaldoista tiliä sekä asiakasetumallia, jossa palkitaan Tapiolaan vakuutus- ja pankkiasiansa keskittäneitä asiakkaita eikä katsota vain sijoitusten tai lainojen suuruutta niin kuin kilpailijat tekevät", Harri Lauslahti kertoo.
Rahastoyhtiö pankin tytäryhtiöksi
Tapiola Pankki Oy osti tänään (3.1.2005) tehdyllä kaupalla osake-enemmistön Tapiola Rahastoyhtiö Oy:n osakekannasta Tapiola-ryhmän sisäisellä kaupalla. Kaupalla ei ole vaikutusta Tapiolan sisäiseen toimintojen organisoitumiseen eikä se muuta hallinnon, johdon eikä henkilöstön asemaa. Sen sijaan rahastoyhtiölle pankki ja pankkineuvojat muodostavat erityisesti yksityistaloussektorilla tärkeän myyntikanavan.
Tapiola Rahastoyhtiöllä oli vuoden vaihteessa yli 10.000 osuudenomistajaa ja hallinnoitavien varojen määrä oli yli 720 miljoonaa euroa.
Jo toiseksi tunnetuin täyden palvelun finanssitalo
"Tapiola on noussut jo toiseksi tunnetuimmaksi vakuutus-, pankki-, säästö- ja sijoituspalvelujen tarjoajana. Viime vuoden aikana muutos on ollut merkittävä. Tämän osoittaa muun muassa Otantatutkimus Oy:n joulukuussa 2004 tekemä tutkimus", kertoo Harri Lauslahti.
Lisätiedot:
Harri Lauslahti, toimitusjohtaja, Tapiola Pankki
puh. (09) 453 7100